Syksyn mittan on syntynyt ainakin nuttuja. Yhteensä kuusi kappaletta, sukkalangoista sekalaisista. Nuttu on helppo telkkarineule ja semmoinen, jonka voi napata mukaan vaikka Lankaliigaan. Kuvassa nuttuja on viisi, koska yksi lähti jo liigan paketin mukana Etiopiaan. Loput odottelevat muutamaa sukkaparia ja matkaavat sitten hieman toisaalle, tarpeeseen joka tapauksessa.

 
Yhdessä nutussa on tuollainen helmaröyhelö. Ja oikeanpuolimmainen on käynyt vähän kierrätyksessä. Neuloin siitä alun perin nuttua, mutta joku jälkeläisistä väitti silloin juuri olevansa punaisen ribbipipon tarpeessa. Pipo oli jonkin aikaa käytössä, mutta se oli kuulemma kuitenkin vähän törö. Joten purin päälakikavennukset pois ja tein siitä alkuperäisen suunnitelman mukaan nutun.
 
*  *  *

Ompelukone muutti kesällä kodinhoitohuoneesta olohuoneen nurkkaan. Ei  se ole kauhean kaunis näky, tai siis ompelukone kyllä, mutta se nippelinappelikaaos ei. Vaan on se silti kiva, kun se kone on tuossa lähellä! Kummasti ompelukoneen ympärille kertyy aina kaikenlaista sälää, vaikkei mitään kovin isoa ompelisikaan. Kankaita, nauhoja, neuloja, saksia, mittoja ja tietysti vielä kaikenlaista pikkukorjausta odottavaa vaatetavaraa. Joulusiivo alkaa  jo lähestyä ompelukonenurkkausta, mutta vielä olisi muutama pussukka ommeltavana. Pikkujoulupaketteihin ja vähän oikeisiinkin paketteihin niitä sujauttelen.

 


Hämäräperäinen kuva, niin kuin nyt tähän aikaan vuodesta pokkarilla. Ensimmäiset harjoituskappaleet ne siinä.



Oikeanpuolimmainen söpöliini on ihan täydellinen kännykkäpussi. Takana olevat vähän isompia. 

 
Näitä on syntynyt yhteensä ainakin kymmenkunta, osa on jo annettu pois. Jokunen on vielä pientä viimeistelyä vailla ja parit kankaat kyllä leikattuna, mutta ehkä jatkan niitä sitten joulun jälkeen. Tänään taas yksi pussukka pääsee kuopuksen koulukaverin synttärilahjapakettiin. Jos muistan, niin näytän joulun jälkeen, mitä tein meidän äidille :). Siinä on  yksi "idea"..
 
Tärkein viime aikojen käsityö on silti ollut lumen kolaaminen pihalta. Ihana talvi.

Hyvää joulunodotusta kaikille blogikavereille!