Minä myös, vihreäsilmäinen.
~
Meillä juhlahumu jatkuu, sillä tänään tuli täys kymppi tuosta meidän Herra Kolmasluokkalaisesta. Juhlinta jatkunee viikonlopun yli ja samalla myös futiskausi on nyt avattu kolmella rintamalla. Vapaa-ajanongelmat on kesän ajaksi pyyhkäisty pois.
Tämä mamma tarvii nyt tätä hengähdystaukoa ihan tosissaan. On niin ihanaa istua päivän päätteeksi naputtelemaan, vaikkei olis mitään asiaakaan. Välillä aina päätän itsekseni, että postaan vain, kun on oikeasti jotain valmistunutta esiteltäväksi tai muuten vallan tärkeää asiaa, mutta kyllä tämä aika lörpöttelyksi kuitenkin yleensä päätyy.
Sain neulottua tänään yhden miniminimyssyn valmiiksi, mutta kuvaan sen sitten, kun se on saanut kaverikseen vähän muitakin asusteita. Myssy tulee luultavasti lahjaksi, joten ei parane siksikään vielä liikaa paljastaa.
Blogikierroksella pitäisi kyllä yrittää olla tarkkana, ettei käy kuten päivällä. Poikkesin täällä ja päädyin alennusmyynteihin. Minä oon aika huono vastustamaan tarjouksia, etenkin jos kyseessä on jotain, mitä "ei meiltä saa". Iik.
Nyt sitten vaan puikkoja viilaamaan ja postia odottelemaan!
Kommentit