Nuttuja, sukkia, sitten taas sukkia ja nuttuja... Aina oon siis koukussa johonkin sorttiin neulomista.

Nyt on tusina nuttuja valmiina tästä huushollista.
Muutama nutuista lähti jo aikaisemmin Etiopiaan Lankaliigan kimppapaketissa ja tässä olisi nyt täytettä kakkospakettiin. Marraskuun alussa (2.11., jos en ihan väärin muista) tulee muuten teeveestäkin Nenäpäivälähetyksissä nuttuasiaa, joten silloinpa kaikki ruudun ääreen asiaa kuulemaan ja katsomaan.
Huomenna olisi tarkoitus Lankaliigassa koota lähtevät nutut, toivottavasti pääsen itsekin paikalle. Muutoksia ja monta huolta elämään aiheuttaa läheisen ihmisen vakava sairastuminen, joten varmaa se ei ole. Jos en huomenna pääse, toimitan nutut Katjalle kuitenkin.
 
 
Valkoinen nuttu valmistui jo aiemmin ja sininen eilen. Nää on nyt näitä tyttönuttuja, kun on vähän helmaakin.
Valkoiseen laitoin vähän palmikoitakin tuohon etupuolelle, kun sattui sopiva mallineule (nro 123) silmään Leslie Stanfieldin Kauneimmat neulemallit -kirjasta.
 
 
 
Toisaalta tuntuu, että pitäis ehkä vaihteeksi keksiä joku muu hyväntekeväisyyskohde, mutta toisaalta nämä nutut on niin älyttömän helppoja käsiveskaneuleita. Noita vauvalankoja meillä kyllä riittää vielä muutaman nutun verran, hyvinkin :). Yhteen sukkapariin taas ei saa jämälankoja tuhottua ollenkaan näin tehokkaasti. Että kyllä täällä nuttuja taidetaan väsätä yhä edelleenkin...
 
 
 
Valmiina siis 2 nuttua Etiopiaan, punainen valmistui jo aiemmin.
Pirkko Tuppurainen, ohje ja muuta nuttuasiaa **
Novitan Woolia, Bambinoa, Nallea ja Tekstiiliteollisuuden Wilmaa yht. 171 g
Puikot 3 mm
 

Hyvää viikonloppua kaikille! Pidetäänhän hyvää huolta rakkaistamme ja läheisistämme.