Takana jokseenkin täydellisen ajoituksen viikonloppu.
Lauantain vastaisena yönä satoi vielä vettä ja nythän sitä tulee taas kuin aisaa, mutta välissä oli täydellinen futisturnausviikonloppusää.
Kolmattakymmentä matsia on käyty ja puitu läpi. Muksut kun pelaavat kolmessa eri joukkueessa, niin totta vie koko viikonloppu asuttiin kentän laidalla, tai paremminkin kenttien välissä. Ja lämmintähän riitti parinkin punaisen nenän verran..
 
Harrastin tietty KIPpiä eli julkisesti neulomista aina kun siihen aikaa jäi.
Eilisen urakkana oli fufosukka, sainkin sen valmiiksi. (Kuvan lisäsin juuri tänne.)
Olisi kaksi isompaakin fufotyötä vaiheessa, mutta niitä ei voinut ajatellakaan sinne turnaukseen, joten kevyenä välipalana mukaan lähti vähän halovalolankoja. Kaksi ranneketta ehdin kutoa, sitten kävi touhu liian kiireiseksi huoltojoukoissa (sehän oli kuitenkin se pääasia :) ) neulomisen kannalta. Kaksi ranneketta on nyt sitten vielä tilauksessa.
Kaikkea kun pitää aina tehdä 4 kappaletta :D.
 
159619.jpg Tuo musta lanka on jotain vanhaa Anttilan Sabinaa, ysikytluvulta Oulusta; pehmeetä, ettei kutita ja Valoville ja -anni sillä kaverina.
 
Perjantaina muuten valmistuivat yhdet värjäyskokeilusukat. Täytyy kai vähitellen tuhota noita itsevärjättyjä, että tulee testimateriaalia pesunkestävyydestä ennen laajempia värjäilysessioita. Ekaluokkalainen nimesi sukat jo tekovaiheessa päärynäsukiksi vihreiden raidanpätkien ansiosta.
 
 
On tosi mukavaa huomata, että apupupuhaaste kiinnostaa niin monia. Itse asiassa moni on varmasti huomannut koko projektin jo minua aiemmin, olenhan ollut vähän muissa maailmoissa viime aikoina. Joka tapauksessa juuri tämäntapaisista tempauksista pidän erityisen paljon ja nyt kun nuo sukkahommat on tehtynä, taitaakin seuraava "välityö" olla pupu.
Ainahan tämäntapaiset tempaukset kiinnostavat, mutta erityisen mukavaa on, kun konkreettisesti näkee muidenkin valmistuneita pupuja ja tietää, että niitä todellakin valmistuu paljon!
 
Kristahan kehitteli tästä oikein haastetempausta, mutta ainakin aluksi taidan tyytyä kirjaamaan vain omat pupuni.
Fufoprojekti on vielä kesken ja siinä yritän vielä kunnon loppukiriä, vaikka kaikenlaisia esteitä (ja edelle kiilaavia juttuja) näyttää taas kovasti ilmaantuvankin.
 
 
 
 
PST;
VSB:tä eli Vierailen Sun Blogissa -tunnaria saa kernaasti lainata ja kierrättää.
Juuli tuolla kommentoi, että samallahan sitä sitten jo kirjoittaa jotain pientä ja niin itsekin olen huomannut ja siihen tietysti pyrkinyt.
Alun perin kehittelin tuon VSB-idean alkukesällä, kun oli muutaman päivän koneelta poissa ja blogisuosikkilistani oli muuttunut melkoiseksi selattavien viidakoksi. Kuvittelin, että käyn kaikki läpi illassa parissa, kun moikkaan kaikkia "vain" tuolla VSB:llä. Arvatkaapas, kenen suosikkilista on jo aivan hullaantunut, tämänkin viikonlopun jäljiltä :D?!
Mutta joskus mä vielä otan aikaa, selaan KAIKKI ja moikkaan sen VSB:n! Lupaan ainakin yrittää.