Mulla on tallessa ja jopa käytössä joitakin tosi vanhoja, oman mummuni tekemiä neuleita ja virkattuja vaatteita.

Meillä on esim. virkattu hame, jonka mummu on tehnyt mulle suunnilleen v. 1967, siis ollessani 3-vuotias. Toinenkin virkattu pitsihame on tallessa ja molemmat sopivat periatteessa meidän kuopukselle, jos niitä vain raaskisi käytää. Silloinen muoti oli niin mini, että pitäisi avata helman kasvuvarat, jotta hameet olisivat säädyllisen näköisiä. Ja alushameet pitäisi varmaan uudistaa jotenkin. Jos muistan, voin joskus näyttää joitain aarteita.

Mummu teki todella monenlaisia käsitöitä ja yksi, jonka muistan jo lapsuudesta on tämä perhonen.

91339.jpg

Satuin löytämään ohjeen joskus jostain lehdestä ja nappasin sivun talteen. Luulisin, että lehti on Uudet käsityöt, mutta vuosilukua en muista.

Ohje on kiva ja simppeli ja näinä maskotismin ja kesätapahtumien sesonkiaikoina tästä voi olla iloa muillekin. Laitan siis ohjeen tähän muistiin (toiv. en nyt riko mitään tekijänoikeuspykäliä - jos, niin otetaan sitten ohje pois kipin-kapin).

Ideana on, että virkataan 8-sakarainen kukka ja taitetaan se kaksin kerroin.

91337.jpg

Perhonen: Virkkaa 4 kjs, yhdistä renkaaksi virkkaamalla 1 ps 1. kjs:aan. Kerroksen 1. p muodostuu aina 3 kjs:sta, virkkaa lopussa 1 ps 3. aloituskjs:aan.
1. krs: Virkkaa renkaaseen *1 p, 2 kjs*, virkkaa *-* 8 kertaa.
2. krs: Virkkaa 1 ps 1. kaareen, sitten *3 p kaareen, 3 kjs*, virkkaa *-* 8 kertaa.
3. krs: 1 ps 1. kaareen, *virkkaa kaareen 3 p + 5 kjs + 3 p, hyppää seur. kaareen*, toista *-*
4. krs: Virkkaa kuhunkin p:seen 1 ks ja kuhunkin kaareen 6 p.
5. krs: Virkkaa 1 ks jokaiseen  s:aan.
Katkaise ja päättele lanka.
 
Viimeistely: Silitä työ. Taita se kaksin kerroin, reiät kohdakkain. Taivuta vartaloksi 5 cm piipunpuhdistajaa, pistä heteitä tuntosarviksi.

91338.jpg

Kuten kuvasta näkyy, mä jätin viimeisen kerroksen pois ja muutenkin viimeistely on vähän sovellettu omasta päästä. Tässähän onkin vain mielikuvitus rajana, perhonen ei suinkaan ole vielä valmis ;).