Vaiko hamsteripipo? Pipo kuitenkin ja seuraksi huivi.

Ruskeasta Teddystä neulottu pipo, samanlainen kuin tuolla alempana oleva petroolinvärinen. (Kuvaa ei ole, mutta jos huomenna tarkenisi sen verran ulos, että saisi kuvaan muutakin kuin ruskean karvaisen mytyn, niin lisätään se sitten.)

Pipon valmistuttua mulla oli kaksi vajaata kerää sitä Teddyä ja sopivasti osui silmään eilen saapuneen Käsityökerholehden virkattu lärpäkehuivi. Samainen ohjehan on ollut ainakin jossain lähiaikojen Novitan lehdessä, mutta eipä tarvinnut ryhtyä plarailemaan sen enempää. Huomaattekos, kuinka laiska mä oon hakemaan mitään lehteä esille, silloin kun tarve olis. Muuten niitä lehtiä kyllä pyörii joka paikassa.

Lankaa oli tosiaan jämät jäljellä, joten virkkasin sitten tasan sen verran kuin lankaa riitti.

Yhteensä pipo + huivike veti 150 g lankaa, joten ekan viikon yhteistulos on nyt vähän yli 600 g.

Ei ihan 100 g lankaa päivässä valmiita töitä, mutta aika monia loppuun saakka kulutettuja jämäkeriä kylläkin.

Lisäksi lahjoitin kerholle kassillisen sekalaisia lankakeriä askartelutarpeiksi ja mukana lähti toinen kassillinen kankaita.

kaiken huipuksi kieltäydyin tarjouksesta "varata" uusia lankoja kaupasta itselleni maaliskuuksi. Sitä voi jo sanoa aika saavutukseksi. Itse nimittäin olin aiemmin hetkisen leikitellyt ajatuksella varata niitä lankoja. Lankakaupassa käydessäni tuli tietysti puhetta näistä uutuuksista, herkullisten värikarttojen kera. Kun kerroin helmikuisesta langanostolakosta, liikkeen omistaja kertoi kyllä voivansa säästää/varata mulle jonkun kerän, jos mulla olisi toiveita.

Torjuin kuitenkin tuon ehdotuksen, sillä ainakin omana henk. kohtaisena tavoitteena on pyrkiä käyttämään varastolankoja mahdollisuuksien mukaan ja olla hankkimatta lisää lankaa IHAN OIKEASTI.

Tällä en nyt millään muotoa puutu muiden tavoitteisiin ja tiedän, että monet ovat tilanneet aiemmin lankoja ja koska hamsterisäännöt sen sallivat, en tosiaankaan mitenkään paheksu muiden valintoja. Tarkoitus ei siis ole arvostella eikä kehittää mitään myrskyä vesilasissa, tää nyt vaan omalta kohdaltani pyrkii olemaan ihka oikea langanostolakko. Kuinka pitkään, sen saa aika näyttää.

Ihan hyvinhän tää nyt siis sujuu ja kuten sinne hamsteriblogiinkin totesin, yllättävän äkkiä eka viikko onkin mennyt. Enää 21 päivää :).

 

event.png