Jo alkaa hamsterointi häämöttää ihan tosissaan. Kutsu kolahti eilen postilaatikkoon ja uusi upea hamsterinappikin oli jo napattavissa.
On aika tehdä viimetingan valmistelut ja pohdinnat; tarvitsenko vielä jotain lankaa johonkin hamsterityöhöni lisää. Katoaako joku himoittu lankalaatu juuri tämän helmikuun aikana maan päältä?
Jep-jep, olen oikea lankahamsteri!
Nimenomaan lankojen keräilyssä omaan pitkät ja kunnioitettavat perinteet. Vanhimmat lankani ovat takuuvarmasti kotoisin iloiselta 80-luvulta. Lienee joitakin satunnaisia yksilöitä varastooni jemmaantunut aikaisempaakin, kenties jopa mummun peruina.
Tuskinpa tästä ominaisuudestani koskaan kokonaan pääsen eroon.
On silti hyvä välillä keskittyä tavallista enemmän harkitsemaan lankaostoksia, ainakin niitä heräteluontoisia.
Tunnistanhan vuosien kokemuksella omat sokeat pisteeni tässä asiassa.
Olisikin mielenkiintoista kuulla muilta hamstereilta (virallisilta ja epävirallisilta yhtä lailla), mikä tai mitkä ovat pahimpia - tai parhaimpia :D - hamstraustyylejänne?
Sorrutteko uutuuksiin, teettekö tyystin epärealistisia Todo-listoja, ostatteko ihan ostamisen ilosta vai herättävätkö kenties kausittain katoavat edellisen sesongin langat teissä suurta ja syvää suojelunhalua?
Minä:
Ostan lankaa, jos sitä saa halvalla tai edes suht edullisesti. Aika harvoin lankaa nykyään saa mitenkään oikeasti halvalla, mutta jo normihinnasta alennettuna tuntuu siltä, että on ostettava, kun kohtahan kuitenkin hinnat taas nousevat!
Ostan uusia lankoja, ihan vaan uutuudenviehätyksestä ja kokeilunhalusta, uteliaisuudesta.
Toisaalta, neulefriikkinä toimenkuvaan kuuluukin tuntea ja tutustua uutuuksiin, eiköstä vaan!
Kun uutta lankaa tulee hyllyihin, on niin ihanaa suunnitella neulovansa kaikenlaista, päästä kokeilemaan niitä uusia lankoja.
Onneksi tässä suhteessa alan jo jonkun verran oppia. En osta (enää, toivottavasti....) esim. nauhalankaa, josta en kai koskaan ole mitään neulonut ja jota kuitenkin on aiemmin ostettuna kaikenlaisia sekalaisia keriä kaapissa. Siis ihan kaikkia uusia lankoja ihan kaikissa uusissa sävyissä en enää kasaa itselleni.
Suurin kompastuskiveni on tottavie kausilangat, siis vanhoista tutuista langoista ilmestyvät uudet kevään ja kesän tai syksyn ja talven sävyt. Mikä väri-ilo kevätlangoissa onkaan talven harmauden jälkeen, mikä ihana lämpö ja joulunodotuksen tunnelma syyslangoissa kesän jälkeen!!
Kun uudet kausilangat pomppivat hyllyille, niiden tieltä täytyy yleensä poistaa joitakin vanhoja lankoja. Joskus langat palaavat seuraavana vuonna, mutta sitä kun ei aina varmaksi tiedä. Jos minä sitten juuri ensi syksynä tarvitsen sitä Nallen colorisävyä, jota ei enää mistään saa, niin mitäs sitten?! Meikäläisen hamsterivaistot heräävät. Kyllä, ne suorastaan hermostuvat.
Nykyaikana voisi kyllä vallan mainiosti rauhoittaa huolestunutta mieltään sillä, että jostain neuleblogistanian uumenista varsin usein ja jopa erittäin todennäköisesti löytyy kadoksissa olevaa tai muutoin puuttuvaa lankaa. Eli ei se ihan niin nokon nuukaa pitäis olla, vaikka just meikäläisen lankakomerossa ei kaikkia Nallen sävyjä olisikaan jemmattuna. Vaiko kuitenkin....
Pahinta ehkä lienee se, että jokin hyväntuntuinen lanka aiotaan poistaa markkinoilta ENNEN kuin meikäläinen on sitä ehtinyt edes neuloa!!
Lisäksi vielä ainakin yksi asia, nimittäin milloin mihinkäkin uuteen asiaan innostuminen, hankaloittaa järkevään langanostoon keskittymistä.
Kun nyt tänään esim. kokeilin tässä ruudun ääressä viivotin- (tai tässä tapauksessa puikkomittarivirkkausta) Tiitsan selvän ja hyvän kuvallisen ohjeen perusteella, alkoi tietysti ihan heti ja oitis väikkyä mielessä jokunen lahjaksi virkattu mohairhuivi. Tiettyjä värejä ehtisi vielä huomenissa hamstraamaan........
Hamsterisuunnitelmia? Olen ostamatta lankaa kuukauden ajan. Pyrin myös selviytymään hamsterikuukauden päättymisestä kunnialla eli ilman megalomaanista lankeamista maaliskuun vapaudessa! Yritän kuluttaa lankaa noin kilon ja siitä mahdollisimman suuren osan jämälankoja.
Project Sperctrum olkoon myös apuna ja inspiraation lähteenä.
Hauskaa hamsterointia meille kaikille :)!
Kommentit