Käsityökerhosta meille kotiutunut pupu toivottelee tässä Hyvää Pääsiäisaikaa!
Kuopus yllätti, sillä minä itse tökkäsin sormeeni tätä tehdessä ainakin kolme kertaa, neiti ei kertaakaan :). Neiti teki enimmät työt, minä lähinnä kiinnittelin osia vartaloon.
***
Muuta jorinaa:
Tänään ei (vielä) ole hajonnut yhtään masiinaa, mutta pulmia aiheutti puolen tunnin sähkökatkos, joka yllätti kesken ruuanlaiton. Olin juuri saanut perunat ja porkkanat kuorittua ja keittoliemen kiehumaan, kun talossa tuli yhtäkkiä hiljaista. Sähkökatkoksen aikana onkin muuten tosi hiljaista, kun ei suhise eikä pihise mitkään kodinkoneet, ei hurise ilmastointi eikä jollota radiot. Harmitti kuitenkin se ruuanlaittopuoli, varsinkin, kun olimme kirkkoon lähdössä heti ruuan jälkeen. Piti siinä jo takkakin sytyttää hätävaraksi. Olisi paistettu vaikka Krakovanmakkaroita leivän särpimeksi. Sähköt kuitenkin palasivat puolen tunnin kuluttua ja nippa nappa sapuska ehti kypsyä, kun oikein kovasti sitä porisuttelin :).
Onneksi alkoi loma, ei sitten ole aikataulujenkaan kanssa niin nokon nugaata :).
***
Eilisestä sukkajutusta jäi muuten laskematta, monetko sukat on tänä vuonna valmistunut. Laskeminen jäi, koska musta jotenkin tuntui, etten oikeastaan ole tänä vuonna vielä ehtinyt sukkia kutomaan, tai no ehkä 3-4 paria. Kun rupesin asiaa miettimään, niin huomasin, että onhan niitä sittenkin syntynyt, itse asiassa 9 paria, enimmät kylläkin aika pieniä sukkia. Ehkä ne sukat siinä mielessä on jonkinlainen välityö, ettei niitä aina muista tehneensäkään :).
***
Loma tulee tarpeeseen! Mukavuuden huippuna aloitin eilen uuden neuleen, joka tosiaankin houkuttelee luokseen. Entiset työt olikin vähän tylsiintyneet, mutta nyt tuli potkua puikkoihin. Puikoilla on taasen Samosta, se taitaa olla yksi lempilangoistani nykyään :).
Neulomisiin siis ja Mukavaa Pääsiäisaikaa kaikille!!
Kommentit