Puikoilta tupsahti viimeinkin kuopuksen kesäkolttu. Olipa helpotus, siitä nääs meinasi jo tulla kevättäkin pidempi projekti.
 
Kuvassa mekko on totta tosiaankin suoraan puikoilta päälle puettu. Pikkuneiti on hieman flunssapotilaana, joten nämä kuvat piti ottaa heti ja nopeasti, helmojakaan ei vielä ehditty kummemmin oikoa. Hihoistakin näkee, että ne on tänään neulottu ja vielä (iiks) vähän rypyssäkin. Kas, kun en tuota huomannut ennen kuin tässä ruudulla..
1242583174_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
 
Aloitin koltun melkein kuukausi sitten, tutulla ja mukavalla Samostunikan ohjeella. Yläosa eteni nopeasti, mutta tuo helman neulominen otti koville. Neulomisaika oli kaiken kaikkiaan vähissä ja tuntui, että kädet oli aina pihahommien tai pyykinpesun jälkeen niin koppuraiset, että lanka kohta hajoaisi käsiin.
Hitaasti helma kuitenkin piteni - siitähän tuli roimasti tuota tunikamittaa pidempi - ja lopulta tein alareunankin mahdollisimman yksinkertaiseksi, vain muutama ainaoikeinkerros lopuksi. Helman lisäykset tein nurjien raitojen sisälle ja ne onnistuivat mielestäni hyvin.
Muutama päivä meni vielä hihoja miettiessä, mutta lopulta tänä aamuna päätin tehdä kaiken valmiiksi ja niinpä kävi.
1242583210_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
 
Neuloin ennen helmalevennyksiä reikärivin ja siihen pujotin valkoisen silkkinauhan. Vielä on mietinnässä, ompelenko yläetuosaan joko sinisiä ja/tai valkoisia helmiä, laitetaanko siihen joku muu koristus vai jätänkö sen ihan noin. Täytyy miettiä asiaa pari päivää.
Minähän niin tykkään yksinkertaisesta, ei tähän liikaa krumeluureja kannata tällätä, vai mitä?
Kuvassa ollaan tosiaan pihatunnelmissa ja testataan lähinnä sitä, mahtuuko koltussa keinumaan :).
Valkoiset asusteet, sukkahousut, kengät ja isosiskolle aikoinaan ommeltu pitsibolero kun laitetaan seuraksi, niin kyllähän tällä sitten kelpaa keväisissä juhlissa tepastella :).
Yritän muistaa ottaa paremmat kuvat, kun ollaan oikein juhlatamineissa.
 
Kesäkolttu, neulottu kesämekko tytölle, koko n. 116 cm
Ohje: oma, Samostunika  sovellettuna
Lanka: Novita Butterfly 250 g
Puikot: 3 mm pyöröt
1242583239_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Tykkään! Lanka on niin kaunista ja laskeutuvaa. Malli on tyttömäisen naisellinen, vaikka itse sanonkin ja se sopii meidän neitokaiselle niiiiin hyvin!
*
 
 
 
Mitäs seuraavaksi?
Kaksikin kesäistä jakkua on kesken, niissä on jo melkein ufoainesta. Aimo keko muita ufoja löytyi eilen, kun siivosin makuuhuoneen hyllykköä. JOku tyyppi on talven aikana jemmannut ties mitä neuleentekeleitä joka hyllylle ja vielä löytyi viimekesäisiä virkkuitakin aika pino. MUutaman purin pois ja loput heittelin yhteen isoon sängynaluslaatikkoon, niin että nyt ainakin tiedän, mistä etsiä.
Tiskirättejä, patalappuja ja pari pientä pitsiliinaa olisi toivelistalla, joten tekemistä kyllä riittää.
 
 
 
Ensi viikolla meillä on tiedossa vaikka mitä, ainakin luokkaretkiä ja häämatkailua. Lankaliiga valitettavasti jää lauantaina multa väliin, mutta neulokaa te muut sitäkin vikkelämmin :).
Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille ja rentouttavia neulomishetkosia :)!