670821.jpg

Riemunkirjava jämälankatyyny, vain päätyjen yhteenvirkkaamista vailla. Kaapissa jemmassa odotellut ainakin 5 vuotta? Valmis!

Tyyny on sellainen isohko löhöilytyyny, mutta se voi olla myös piilopaikka jollekin varapeitolle tai kahdelle varatyynylle.

670810.jpg

Sisällä on nyt kaksi aika pientä tyynyä, siksi se vähäsen  notkottaa. Tykkäsin aikaisemmin kovasti kaikenlaisista jämälankatöistä, mutta viime aikoina niitä ei ole oikein mukamas ehtinyt tekemään, paitsi lankahamsterien aikaan. Matskua kyllä löytyy, siis kaikenkirjavia jämälankoja. Tässä ei ollut oikeastaan yhtään päättelytöitä, kun kaikki langanpätkät oli jo matkan varrella virkattu seuraavien kerrosten sisälle.

Nyt mulla on jäljellä wanhoista virkkuu-ufoista vain yksi, kalalangasta virkattu verhonteelmys. Lisäksi on olemassa yksi viimekesäinen virkkuu, joka ei ihan vielä kelpaa tosiufojen porukkaan. Katsotaan vaikka sitten ensi vuonna :).

Tänään sain vihdoin päätettyä yhden harkinnanvaraisen neuleufonkin kohtalon. Ei siitä kuitenkaan koskaan pidettävää puseroa tule, joten purkuun menee. Se jopa saattaa saman tien siirtyä uusille urille.

Nyt ihan hirveästi tekisi jo mieli välillä aloitella jotain uuttakin. Osaisinpa vaan päättää, mitä. Sormet syyhyäis kyllä väripatojenkin ääreen, siinä sitä riittäis lotrattavaa.