Eilen tuli  blogiarvontavoitto Tuulalta, kiitos oikein paljon! Silkkilangat pääsivät tänään hieman ulkoilemaan lumilinnakkeen reunoille ja melko lähelle osuu tuo kaunis väri.
Jos muuten jollekin tulee joku ehdotus mieleen, mitä langasta voisi tehdä, kertokaa.
Lanka on aivan uusi ja tuntematon mulle, mutta houkuttelee ylellisellä pehmeydellään. Eikös olekin kaunista?
 
246094.jpg
 
Aamulla tömistelimme kuopuksen kanssa postittamaan lähteviä posteja.
 
Posti 1. Inkeri saanee alkuviikosta makeaa naposteltavaa. Onnea vielä arvontavoiton johdosta!! Mukavaa, kun tulee välillä "elonmerkkejä" blogittomiltakin lukijoilta :).
 

201752.jpg

 
Posti 2.  Johanna puolestaan saa hämmästellä (kauhistella ?) virkkuutekelettäni. Tämä kuuluu osastoon paineita.
Mielenkiintoinen projekti sinänsä. Ensimmäinen vaihto, johon olen osallistunut lankavaihtoja lukuun ottamatta. Pienuudestaan huolimatta haastava työ, kun deadlinet ja ideat tulivat ja menivät. Toiselle tekemisen vaikeus ja julkisuuspaineet (heh) olivat sopivasti maustamassa soppaa. Tuli kyllä toisenkin kerran mieleen, että helppoa on kritisoida vaikkapa neulesuunnittelijoita, mutta teepä itse vastaavia, sesongista toiseen.
Suuren suuri hatunnosto esimerkiksi kaikille Ullan tekijöille, kun jaksatte ohjeita ja uusia suunnitelmia tehdä muiden käytettäväksi!!
 
Viime hetken vastoinkäyminenkin tietysti kuului asiaan. Pakkasin posteja aamulla ja vihdoin olin saanut kaiken niin valmiiksi, että pyysin kuopusta aloittamaan ulkovaatteiden pukemisen.
Vielä viimeinen napakka nykäisy, onhan koru varmasti päätelty riittävän hyvin?
*NAPS* - - - - Ei!!!!! (nolonolonolonolonolo)
 
Tässä vaiheessa jouduin siis vielä purkamaan pätkän korua ja päättelemään sen suunnilleen olemattomilla langanpätkillä. Kuopus hikoili kuomissaan ja reimoissaan eteisessä..
Jos koru purkautuu alkutekijöihinsä, laita Johanna mulle viesti, niin teen uuden. Takuu on ainakin jouluun asti voimassa :). Kuvaa tulee sitten, kun koru on perillä.
 
Posti 3. Viimeisenä, vaan ei suinkaan vähäisimpänä vastaava juttu kuin posti-2. Oli niin iso kynnys lähettää tämä tekele, että unohdin jopa kuvata sen, vaikka se kuukauden päivät odottelikin valmiina. Yllärin vuoksi - enpäs kerro enempää ;).
 
 
 
Ainiin, Tove-lapasten silmukkamääriä naisen, lapsen ja XXL-käpäläisen miehen kokoisina lisäilin ja täsmensin, joten niitä löytyy täältä.
 
Seuraavaks mulla onkin mielessä pikahuovutusta hätäisille. Tai sitten ei :). Saapa nähdä, kuinka siinä käy. Muuten on aika vähissä ollut neulomiset, ulkopuuhat on vieneet ajan.
 
 
Oikein talvista viikonloppua mukaville neulojille ja muillekin tutuille! Palaillaan!!