Olen tehnyt tämän neulehameen jo muutama vuosi sitten itselleni. Olen ajatellut tehdä toisen, tosin ei_niin_villaisen ehkäpä kesäksi.
Naputtelin ohjeen Novitan neulomoon, mutta laitan sen nyt tähänkin, jospa ohjeesta olisi hyötyä jollekin muullekin. Tämä on tällainen yhdenkoon perusohje. Tein sen muutama vuosi sitten ja raskautta (sekä 15 kiloa) myöhemmin käytin hametta. Nyt se on taas sopivampi, mutta siis joustaa aika mukavasti, joten muutama kilo sinne tai tänne ei haittaa =). Ohjetta saa lainata ja soveltaa ja jos siinä on epäselvyyksiä, niin kysykäähän. (Oli muuten tuskallista vääntää neuleohjetta, vaikka malli itsessään on e r i t t ä i n yksinkertainen. Hatunnosto lähtee kyllä kaikille neuleohjeita väsääville, huh mitä hommaa!!)
NALLE-hame (lankana Novitan Nalle-lanka)
Valitettavasti hameen ohje on vähän epätarkka, koska siitä on jo useampi vuosi kun olen tämän neulonut enkä ihan varmaksi muista enää esim. puikkokokoa. Luultavasti olen kuitenkin tehnyt sen vyötteen mukaisella pyöröpuikolla.
Koko on suunnilleen M, hameen leveys noin 46 cm ja korkeus noin 70 cm.
Langanmenekkiäkään en enää muista, mutta hame painaa kuminauhoineen noin 350 g.
Hameessa on takana halkio, jonka tekisin nyt itsekin hieman toisella tavalla, mutta laitan nyt kuitenkin ohjeen kuten olen hameen itse tehnyt.
Tämä hame neulotaan helmasta ylöspäin ensin tasona halkion verran ja sitten putkena.
Yhtä hyvin hameen voi aloittaa yläreunasta ja pituuden säätää itselleen sopivaksi!
Mallineuleena on 9o-1n joka toisella krs:lla ja sileä oikea joka toisella. Tuo nurja pystyraita on siis " yhden silmukan helmineuletta".
OHJE:
Luo 262s ja neulo halkion pohjaan asti tasona.
Neulo helmaan ainaoikeaa noin 8 krs.
Sitten aloita mallineule:
Krs:n ensimmäiset ja viimeiset 6s neulotaan ainaoikeaa.
Oikean puolen krs:t ovat sileää oikeaa, nurjalla puolella * 9n-1o*neuletta.
(1. mallineulekrs on siis nurjalla näin: 6 s oikein, *9n-1o* 24 kertaa, 9n , 6s oikein.
oikealla kaikki s:t oikein )
Neulo tasona noin 50 krs (= 15 cm tai haluamasi halkion korkeus).
Yhdistä neule suljetuksi, kavenna halkion kohdalla silmukkamäärä täsmäämään kuvio. (tai laita halkion reunat päällekkäin ja neulo vastaavat silmukat yhteen).
Itse yhdistin halkion kohdan kaventamalla siihen muutaman ainaoikein-krs:n aikana tuon saman 9o1n- neuleen.
Tämän jälkeen neulo pyörönä 260 s:lla - 1 krs sileää oikeaa, 1 krs *9o-1n* 26 kertaa -. Näitä kahta kerrosta vuorotellen.
Kun hame on sopivan mittainen (esim. 66 cm), tee vielä 1o1n joustetta noin 4½ cm (voit myös vaihtaa pienemmät puikot, jos haluat napakamman vyötärön) ja lopuksi päättele silmukat löyhästi.
Pujota lopuksi 2 kapeaa kuminauhaa "resoriin" ja päättele langanpätkät.
(Tai taita "resori" nurjalle ja ompele kuminauhakuja sekä pujottele kuminauha kujaan.)
Mallina meidän 10-vee.
Kommentit