Tammikuu alkaa olla jo lopuillaan, joten aika alkaa tosiaankin käydä vähiin ennen Lankahamstereiden ja Project Spectrumin alkua. Molemmathan alkavat virallisesti helmikuun ensimmäisenä päivänä. Alan kyllä olla aika täpinöissäni, vaikken oikein tiedä, miksi :).
Ainakin on hauska osallistua tempauksiin välillä ihan tavallisena mukanaolijana, vaikka tempausten emännöiminenkin on aina eri lystiä ja mielenkiintoista.
Lankahamsterointi on muuten saanut jo nyt aikaan jotain älyttömän mukavaa. Tässä "odotellessa" on nimittäin tullut käytyä läpi melkoinen keko keskeneräisiä töitä.
Tein tammikuun alkupuolella listaa keskeneräisistä töistäni ja se lista on kuin onkin lyhentynyt lähes olemattomiin. Nyt ei siis puhuta niistä TosiUfoista (ikuisuusprojekteista), joita yhä edelleen on surkuhupaisa laatikollinen vaatekomeron takanurkassa.
Kaikenlaista muuta tietty valmistui matkan varrella, sukkia ja pipoja kai lähinnä, niistä melkein ajan tasalla oleva kirjanpito täällä.
* pitää vielä muistaa korjata aiempiin pipotietoihin puikkokoko. Jostain syystä olen merkinnyt Jengapipon ynnä muut väärällä puikkokoolla, mutta ne on siis tehty 6 mm puikoilla.
* Ihan vähäsen kävin varoiksi hakemassa lankaa tänään. Kuopus niin nätisti pyysi - pipoa :).
Todisteeksi tähän näitä pikkutöitä viikonlopulta:
Nukelle liivi Ibizasta, Se Musta Wool-pipo, jossa kapea valoraita ja siskon ToBorn-vauvalle tumput. Lankaa silkkiregiasta jäi jäljelle noin metri, eli jännäksi meni, mutta riitti! Koristusta lisätään vähän sitten, kun tiedetään pienen serkun sukupuoli. Heijastinkoriste on suunnitteilla tuohon pipoon vielä ja peruspipohan on varsin passeli jääkiekkokypärän alla talvisäässä.
Jos muuten toi yksi takana luuraava mössykkä ei vieläkään onnistu, saanpa siitä oivan lankakorin.
- tai hamsterihäkin :).
Kommentit