Tuli pipopyyntö. Kaivoin langannyssyköitä komerosta ja neuloin pari myssykkää.
Toisenlaisia ensin luulin tekeväni, mutta nämä kantti kertaa kantti -mallit kuitenkin kehkeytyivät.
 
Turkoosissa jämälankamyssyssä on Novitan Ainoa ja sen kavereina Jengaa sekä Teddyä pariakin väriä. Luntakin kuorrutteena.
Toinen, punainen, on vallan Novitan Teddystä tehty.
(kuva punaisesta piposta tulee myöhemmin - malli on ihan sama kuitenkin)
 
2 pipoa
Novita Teddy, Jenga, Aino yht. 120 g, puikot 6 mm. Silmukoita 60.
Ohje: Neulottu resori, sitten sileää ja n. 18 cm:n jälkeen neulottu kaksinkerroin yhteen päätellen. Eli siis päätelty kaksinkerroin yhteen ns. 3 puikon päättelynä.
Tiivis malli, neliskanttinen. Sopii semmoiseenkin päähän, joka näyttää omituiselta pyöreissä pipoissa :).
 
 
 
 *Noita paksuja (pipo)lankoja olisi jemmassa vaikka pariakin hamsteritempausta varten.
Tänä vuonna jää kuitenkin hamsterointi väliin, kun en viitsi ottaa edes puolipakollistakaan neulomista itselleni lisäkiirettä kehittämään.
 
Jos kuitenkin olisin kuukauden verran lankoja ostamatta, niin hyvä se olisi.
Aika monta villatakkia saisi jo olemassaolevista neulottua. Jos siis saisi ne neulottua..
 
 
* Poikaseni slipoveri kaipaa vain resoreitaan. Kukapa poimisi ne silmukat? Puikotkin on taas kiinni yhdessä sukkaparissa.
Toinenkin isompi neule etenee, mutta nyt juuri, kun pitäisi keskittyä saattamaan nuo valmiiksi, mun pääni taas tirisee kaikenlaisia uusia ideoita. Ohutta lankaa, pitsineuletta, sileää neuletta siteeksi ja väliin vähän resoria.... jotain uutta pitää nyt saada puikoille!
 
 
* Vakavahkon pohdinnan päätteksi päädyin jatkamaan bloggaamista täällä tutussa kotoblogissani. Tarjous paikanvaihdosta tuli taannoin, mutten mä siihen kuitenkaan syttynyt. Vaikka hetkosen kieltämättä houkuttelikin..
Mä haluan olla ihan itsenpäinen vaan :).
 
Viikonloppuneulomisiin Hymy!
(Edit. toinen pipokuva lisätty ma 2.2.09)