Järjestelmällinen?

En oo.  Mun  kyllä piti laittaa liuta kuvia viime viikon tekeleistä, selitellä sitten yhtä sun toista fiksua tekoprosesseista, puikkokoista, teknisistä ja taktisista käänteistä ynnä muuta filmaattista.

No, en kuitenkaan saa semmoista aikaan ja sitä paitsi pari uudempaa tekelettä näyttää kohta valmistuvan, jotta yritetääs nyt pitää edes jonkinmoinen kronologinen järjestys tässä hommassa.

Muistatteko sen knallin, jonka virkkasin pari viikkoa sitten? Sain siitä päähänpinttymän eli halusin välttämättä saman hatun ruskeana. Sininenkin olis voinut tulla kyseeseen ja toisaalta vihreästäkin tykkäisin, mutta niitähän tekee lisää sitten myöhemmin syksyllä. Se ruskea nyt vaan piti saada, joten kipaisin vielä pikaisesti ennen matkalle lähtöä lankakaupan kautta ruskea hattulanka tähtäimessäni.

Saa sitten nähdä, kuinka hyvin Sirdar Snuggly kestää käytössä, eli nyppyyntyykö pahastikin. Kivaa virkattavaa se kuitenkin on ja lopputuloksesta tykkään. Mun puolesta saa jo ilmatkin kohta viiletä, että pääsen hattua käyttämään. Eikä paha hatun hinta, 2,98 e.153011.jpg

Kuva kammottava. Mutta uskokaa pois, kaikki 75 muuta oli vielä kauheampia.

Hatun lieri on tasan sen kokoinen, kuin kerästä irtosi. One skein hat, You know.

* Sirdar Snuggly ruskea, koukku-kolmonen. Saattaa saada jonkun nauhankin tuohon vielä, jos sopivan värinen osuu silmään.

Sitten virkkasin meidän esikoiselle lippiksen. Oli jo kolmas yritys, edellisethän päätyi kuopukselle jonkinlaisen mittavinoutuman takia. Mutta tätä tehtiin sitten ihan suoraan päähän mitaten ja jo sopii. Lankavalinta oli taas sitä rataa, että riittäisköhän tää Mandarin joku ? Fiesta?, olis yks kerä sinistä ja kaks pastellikirjavaa. Ja kirjavaa sitten laitettiin ja sitä meni vähän reilu kerä. JOS neiti haluaa, että lieri olis sellainen (maitopurkista tms. leikattu) koholla oleva, niin jatkan vielä eli teen siihen toisenkin puolen, nyt se on sellainen otsalle tuleva eli yksinkertainen.

Yritin kyllä metsästää lippiksestä kuvaa, mutta aina kun mulla oli kamera, joko plikka tai lippa hävisi kuvaruudusta. Lippishän on aika tylsän näköinen ilman päätä.

X <-tähän tulee lippiksestä kuva myöhemmin, jos onnistun sellaisen nappaamaan. Siis pään kera.

Ja sitten, tai jos tarkkoja ollaan, niin oikeastaan ihan ekaksi eli menomatkalla laivalle ja laivalla, virkkasin tuolla samaisella knallin mallilla kuopukselle pipon. Se on vielä mietinnässä lierin osalta. Katsotaan, kun ilmat viilenee, millasen lätsän neiti sitä tarvitsee, eli virkkaanko lipan, lierin vaiko rimpsun reunukseksi. Se on sikäli valmis, että saatan jättää lakin ihan ilman mitään reunuksiakin. Lapsen päässähän oikeastaan  kaikki näyttää kivalta, pannumyssytkin :). Ja tässä tapauksessa pannumyssy virkattiin valko-vaaleanpunakirjavasta Sirdar Snugglystä (kun sitä nyt kerta halavalla saa..). Laitan sit kuvan, kun oon päättänyt, tuleeko siihen jotain lierintapaista vaiko eikö.

Näitä lakkeja siis virkkailin ja välitöinä sitten ne sukat, jotka jo esittelinkin.

Lisäksi lähtiessä kassiin keräytyi jokunen kerä Tennesseetä. Niistä aloin sitten tehdä kuopukselle puseroa mukaillen Ullan ylösalasraglania, omilla silmukkamäärillä kylläkin. Ainakin Golden on tehnyt samalla ohjeella pienen lapsen puseron tai parikin, mutta enpä tietenkään muistanut tarkistaa niitä silmukoita ennen lähtöä. Mittailin sitten omia puseroitani ja kuopuksen villatakkia ja yllättävän oikeaan ne silmukkamäärät lopulta meni. Tennessee ei ole kovin kivaa raitalankaa. Sitä on aika kamala päätellä, mutta ei se siellä sivusaumassakaan kovin kauniisti käyttäydy.

Ja yllätys-yllätys, alelaarista löytämäni siniset kerät, jotka valitsin pohjaväriksi olivatkin eri värierää. Jipii! Tajusin tämän siinä vaiheessa, kun ekasta kerästä oli yli puolet käytetty.

Siinä vaiheessa alkoi muuten aika paljon tympiä koko neule, kun mietin sitä loputonta säätämistä, joka  seuraa, jos alkaa muuttaa raidoitusta kesken kaiken. No, toivottavasti saan kohta viimeistelyhommat tehtyä, niin näette, ettei se väriero taida sittenkään paljon haitata.

Nyt on kyllä pakko lopettaa, koska suuta jo kuivaa, kun näin pitkään höpöttää. Lisää höpinää sit joskus ens kerralla.

Niin ja koulutkin sitten alkoi. Meillä on nyt sit 1- 3- ja 5-luokkalainen ja yks vähän katkera 3-vee, joka haluaa kans pulpetinpohjapaperin ja penaalin.

Öitä!

(Mä kävin vaan listaamassa nuo viimeisimmät tonne valmistuneisiin.)