Vihreää ja punaista on ollut puikoillani. Kahdet sukat ja kaksi patalappua on valmistunut sitten viime näkemän.
Sukkasadon Hillokellariin päätyvät tietysti molemmat sukat.
 
 
 
* Brigid-sukat
Ravelry-linkki
Lanka Novita Jussi, punainen 80 g
Puikot 3 mm; HUOM! Neulo ens kerralla isommilla!!
 
 
 
* Lapsen viheriät sukat
Novita 7V 55 g, puikot 3 m
Lahjaksi
 
 
 
Välillä vähän laiskottaisi, eikä aina viitsisi laittaa ylös kaiken maailman puikkokokoja tai langankuluja. Vaan ovat ne kuitenkin tosi hyödyllisiä muistiinpanoja, jos vaikkapa toistekin haluaisi tehdä samalla mallilla sukat.  Luultavasti haluan, sillä tykkäsin tuosta Brigid-mallista. Oli juuri sopivan mielenkiintoinen seurattavaksi ja lopun kuitenkin saattoi neuloa ilman ohjetta. Hyvä matkaneule, siis.
Vihreät sukat on tyypilliset tavikset. Varressa on muinaista pilkullista seiskaveikkaa, jota olen vähän piristänyt karamellivärillä.
 
 
* Himppu-mummun patalappu, joka kurkistelee tuolla kuvassa sukkien alla
Novita 7V, 43 g,
koukku 3,5 mm
 
* Huopas-pannunalunen,
Novita Huopanen 54 g, puikot 6 mm
 
 
Jälkeläisten lentopalloturnaukseen otin mukaan kerän Huopasta ja ison pyöröpuikon.
Pari kertaa on pallo lentänyt melkoisen kovaa katsomoon asti, sillä yleensä istumme siellä ihan kentän laidalla ilman kummempia "katsomoita".  Ei onneksi silloin juuri ole ollut kudinta kädessä (sen verran jännä pelitilanne kait), mutta joka tapauksessa jätän nykyään sukankutimen mieluummin kotiin odottamaan ja otan jotain pyöröllä neulottavaa turnausneuleeksi.
Niinpä siis valmistui Huopasesta vaakatilkun mallilla (tuonnempana) huovutettava pannunalunen.
 
Toissailtana virkkasin ensimmäisen Himppu-mummun patalappuni. 
Siitä minä kyllä edelleenkin epäilen, että ruutuihin jäävät reiät saattavat aiheuttaa ikäviä ja polttavia yllätyksiä tositoimissa.  
Onko joku käytössä kokeillut patalappua, vai onko se vähän kuin koriste?
 
 
Minttumaari muinainen odottaa viimeistelijää. Haluan huivin pois puikoilta, mutta harmittaa tuo mokoma laskuvirhe vieläkin. Huivi oli tarkoitettu lahjaksi. 
 
 
Lisäksi..
 
Olen saanut tunnustuksia, aivan mahdottoman komeita pokaaleja!!
 Kiitos Ixu, Makepeace75 ja Matleena !!
Tämä tunnustus ilahduttaa minua aivan mahdottoman paljon.
Otan kuitenkin nyt ensiksi aikalisän ja palaan asiaan, jos/kun sopiva tilaisuus tässä Lapaskuun alkujärjestelyjen ohessa tulee.
 
 
Huomaattekos, lokakuu on jo ihan loppumetreillään ja sehän tarkoittaa tietysti sitä, että marraskuussa alkaa Lapaskuu!! Tähän mennessä mukaan on jo ilmoittautunut 120 lapastentekijää, mahtavaa!!
Vielä ehtii mukaan juuri ja juuri, ilmoittautua voi Lapasblogissa.
Tervetuloa!