Ukonilma se päätti puolestani, että juhannuksena sopii pitää nettitaukoa. Ei siis tullut toivotettua edes Hyvää Juhannusta, mutta onneksi kesää on vielä juhannuksen jälkeenkin, vaikka muuta jotkut tahot väittävätkin. Nythän se kesä vasta alkaa! Keskikesän juhlaan piti toki varustautua asianmukaisen lämpimällä vaatetuksella :).

2601754776_b0e1d9170a.jpg
 
Huomaan, että meillä toimii nykyään jonkinmoinen viisvuotisvaatehtimo. Taidan tosiaankin tehdä kaikkein eniten neuleita meidän kuopukselle.
Tämä asiaintila saattaa johtua ensinnäkin siitä, että hän noita saamiaan neuleita ahkerimmin käyttää. Tuommoiset 100-110 -senttiset vaatekappaleet myös syntyvät nopeasti ja suht pienistä lankamääristä. Jämälankatyöt ainakin onnistuvat varmimmin  pienissä kokoluokissa. (pienet koot, pienissä koissa)
 
Lisäksi tykkään kyllä tehdä kaikenlaista tyttömäistä ja kun siihen tarkoitukseen vielä löytyy otollinen kohde näinkin läheltä, miksen nyt käyttäisi tilaisuutta hyväkseni. Saattaahan koittaa sitten nekin ajat, kun söpöstelyt ja vaaleanpunaiset villatakit sekä pitsihelmatunikat eivät enää ole niinkään toivottuja neulomuksia :). 7 vuotta - ja vähemmänkin - ikää lisää ja semmoiset voi olla  ihan out.
Tein siis valmiiksi tämän toukokuussa aloitetun Pinkwheelin.
Tilasin taannoin lankoja Novitalta ja lankesin halpaan Heleniin, kun sillä oli niin nätti nimikin :D. Olipas muovia. Ja olipas pinkkiä! Ei tästä olisi voinut kuvitellakaan tekevänsä mitään muuta kuin pyöreän takin 5-vuotiaalle. Lanka maksoi siis  85 senttiä per kerä. Ei tullut paljon hintaa villatakille ja onpahan nyt tämmöinenkin kutittamaton kesävilluri.
 
2601755678_472d0b8a78.jpg
 
Tuota pyörylää on hauska tehdä, mutta kuten arvata sopii, hihojen teko alkoi taas tökkiä. Kun sain sen edellisen vihreä tunikan valmiiksi, päätin samalla vauhdilla valmistaa nämäkin hihat. Sitten piti vielä kehittää jokun piste i:n päälle, joten tuommoinen piparskakkureuna Nallesta virkkautui reunukseen.
 
2600927985_860a6ff36d.jpg
 
Pinwheel; ohje klik
Lanka: Novita Helen 220 g ja Novita Nalle n. 20 g
Puikot: 5½ mm (?)
Koukku 3½ mm
 
 
Kuvasin takin pihalla pöydän päällä, sillä sen omistaja ei ollut juuri silloin kotona. Yritän toki napata jonkun kuvasen myös omistajansa yllä, mutta raportoin nyt takin tänne, ennen kuin sen vallan unohdan.
 
Nyt on nimittäin vihdoin puikoilla jotain ufoiluun liittyvääkin. Päätin lopultakin ottaa härkää sarvista ja purkaa yhden vihreän villatakintekeleen. Nyt ne langat ovat jo uudestisyntymässä. Kohta kolme kerää neulottuna ja hyvältä näyttää. Jei!
Tarvitaan kyllä muutama pitkänpitkä futismatsi jatkoaikoineen, että se valmistuisi. Silmukat lisääntyvät erittäin tasaisesti ja nyt niitä on jo yli 300, luulisin.
Selvä juttu, olen nykyään koukussa sekä ympyröihin että ylösalasraglaneihin :). Voisikohan ne vielä jotenkin yhdistää :D...
 
* * *
 
Muistutanpa vielä mahdollisesti Vammalan seudulle eksyviä blogisteja ja muita neulojia: Kesäkahvila Vanhassa Mummulassa neulotaan sekä virkataan, höpötetään, juodaan kahvia ja muuten vaan tavataan jälleen ensi lauantaina 28.6.  n. klo 12 - 14. Tervetuloa!!!!
 
Osoite on Marttilankatu 12. Tiedot kesän muista lauantaitapaamisista löytyvät myös täältä: KLIK.

 

Sitten vaan loppukesää kohti, tietysti neuloen :). Hyvää alkavaa viikkoa!