Lapsilla alkoi loma - äidillä EI!

No ei vaiskaan, mutta kuulumiset tällä hetkellä:

223915.jpg vaan ei etene.

Lisäksi kaivelin komeroitani ja totesin, että: 223918.jpg. Melkein iski morkkis, lähinnä siksi, että mitä tahansa lankaa vois neuloa, kun vaan ehtis ja keksis.

Aika monia uudempia lankahankintoja vaivaa nyt se, etten osaa päättää, mitä niistä tekisin. Kaikkea on jotenkin vaikea määrä. Mulla olis ihan hyviä huivilankojakin monenmoisia, mutta kun lankaa on paljon, siitä pitäis kyllä ensin tehdä joku iso työ, edes pusero jollekin. Sitten sen lopun vois neuloa joksikin pikkutyöksi. Eihän puolen kilon lankamäärää kannata ennen aikojaan harventaa?

Kolme kerää Novitan Teddyä on myös hankala määrä. Siitä saisi vaikka koko setin, mutta mistä alkaisi. Pipo, kaulahuivi - vai riittäisköhän se jo jonkinlaiseen hihattimeen. Mutta miksi mä hihattimen tekisin, mulla on semmoinen jo. Ihan vaan siksikö, kun sitä lankaa on se 3 kerää?

Kuulumisia -blogin Maija on noita nappeja muuten väsäillyt, kenties joku muukin. Osuvia kuin mitkä.

201752.jpg

Ensimmäinen virkkauskoruidea hiipui pois. Ei ollut hyvä. Ja rima nousee.... Mutta mietintämyssyn alla kuhisee kohtuullisen lupaavasti. Onko muuten joku jo saanut virkkuunsa valmiiksi tai peräti postitettua?

Jahass, nyt pitää mennä. Moi!