Olen ollut (ainakin omasta mielestäni) niiiiin ahkera fuforintamalla ja saanut kokonaista 2 ufoa jo tehtyä, joten nyt on jo aika vähän palkita ja kannustaa itseään. Joohan?
Tälle on kyllä seli-selityskin. Menin kirjakauppaan ostamaan lippuja tanssinäytökseen. Lippuja varten oliskin pitänyt olla käteistä, vaan eipä mulla ollutkaan. Käteistä järjestyi, kun ostin "jotain" pankkikortilla ja ihan siinä samassa mulle tuli mieleen, että mahtaisiko hyllystä löytyä tämä kirja; Pauline Turner: Virkkaajan käsikirja (Otava). Löytyi toki, onhan kyseessä maineikas kirjakauppa - eikä sitä kirjaa sinne hyllyyn tietenkään voinut jättää.
.
Parin plaraamisen jälkeen vaikuttaa hyvältä kirjalta.
Kirja sisältää aimo pläjäyksen virkkauksen perusjuttuja selkeine, jopa houkuttelevine kuvineen, useampia erilaisia kirjovirkkauksia, pitsimalleja, kohovirkkausta, ruutuvirkkausta, ympyrävirkkausta, koukkuamisen ohjeen ja sitten vielä varrasvirkkauksen ohjeen. Enpä ollut moisesta koskaan ennen kuullutkaan.
Kirja vaikuttaa selkeältä, ensin on esitelty kunkin aihepiirin tekniikat, sitten mallikokoelma ja vielä kyseiseen tekniikkaan liittyen pari työohjetta.
Malleja kustakin tekniikasta on koottu useampia, niistä on kuva ja ohjeessa on sitten annettu esimerkki-aloitussilmukkatiedot ja se tärkeä tieto, montako silmukkaa tarvitaan per mallikerta/kuvio.
Ehkä ainoa hieman häiritsevä seikka oli mallikokoelman neulekuvien pieni koko ja siitä johtuva epätarkkuus. Neule- tai virkkuupinnasta onkin älyttömän vaikea saada selvää kuvaa, etenkin, jos kuva on suunnilleen postimerkin kokoinen ja mallissa käytetty lanka yhtään epätasainen tai vaikkapa kiiltävä. Toisaalta malleja oli runsaasti, joten ainakin minä annan määrän perusteella kuvalaatupuolen pienet puutteet anteeksi. Vieressä oli kuitenkin aina selkeä kaavakuva sekä sanallinen ohje, joten kyllä niistä idea selviää.
Ohjeitakin (puserot, lapaset, kasseja, tyynyjä, matto, hartiahuivi ym.) oli sen verran, että varmasti tekee mieli muutamia kokeilla.
Ehkä pitäisi kommentoida kirjaa sitten, kun on paremmin siihen perehtynyt tai kokeillut muutamia malleja, mutta ensivaikutelma on kyllä oikein positiivinen. Minulla ainakin on erilaisia lehdestäreväistyjä ohjeita siellä sun täällä, nyt ajattelin koota niistä parhaimmat tämän kirjan väliin. Siinä olisi virikettä virkkaukseen, kun muuten niitä virkkausohjeita saa aina haalia sieltä ja täältä.
Kas, tästä näköjään tuli tämmöinen kirjaesittely. Tykkäsin, oli positiivinen ja positiiviseen sävyyn kirjoitettu.
Kommentit