Kuunvaihteessa on hyvä vähän tsekkailla loppuja ja alkuja täällä käsityörintamalla.
Fufoilun jatkosarja päättyy tältä vuodelta. Taisi paras puhti olla päällä siinä ihan ensimmäisessä jaksossa. Sen jälkeen toki muutamat ovat saaneet ikiufojaan selätettyä, joten ei tietenkään mennyt hukkaan se jatkoaikakaan. Omalta osalta loppukiri jäi nyt tekemättä, mutta ryhdistäydyin sen verran, että purin eilen kuopuksen avustuksella muutaman kesän aikana syntyneen ufoehdokkaan alkutekijöhinsä. Samalla olen järjestellyt taas käsityölehtiä ja ohjeita sekä lajitellut jämälankoja värikasoihin, josko niistä jotain ideaa syntyisi.
Syyskuun käynnistyessa alkaa Sukkasota. Mulla on tavoitteena tehdä sukkia sekä pukinkonttiin, että hyväntekeväisyyteen. Koska lupauduin tekemään neuvolaan vauvansukkia, Venäjäkeräykseen lähtee ehkä vain yksi sukkapari, mutta rikkana rokassa sekin :). Sehän näissä hyväntekeväisyystempauksissa ja talkoissa on hyvä, ettei yhden tarvitse tehdä paljonkaan, kun kimpassa saadaan paljon aikaan.
Viime vuonnahan oli lokakuussa Socktoberfest, ehkä sitä vietetään sitten kotimaisen sukkasadon rinnalla, seurataan nyt keskustelua aiheesta..
HuPoilu on jo hyvässä vauhdissa ja meikäläinenkin avasi tempauksen parilla solmuhuivilla. Koukkuniemen keräyksestä en osaa ihan varmaksi sanoa, sillä täytyy ensin ottaa selvää paikkakunnan Vaakalaisten menossa olevista jutuista. Ties vaikka sen asian tiimoilta kehittyisi jotain neuletapaamistakin??
Jämälankoja oon viime aikoina kulutellut aika mukavasti. Niitä menee toivottavasti lähiaikoina lisääkin vaakatilkkuihin, sukanvarsiin ja verkkokasseihin.
On nääs jokseenkin mahdotonta punnita tai tilastoida lankojaan niin kauan kuin kaapeissa ja nurkissa lymyää erilaisia jämänyssyköitä ja keränloppuja vaikka kuinka paljon. Villalangat nyt on ihan okei, raidallisia sukanvarsiahan on mukavaa sävytellä erivärisistä seiskaveikoista.
Mutta ne omituiset sekoitelangat, joiden vyötteistä, tiheyksistä, raaka-aineista sun muista tarpeellisista spekseistä ei ole mitään tietoa, ei edes hajua. RRrrrrasittavia!
Osa niistä hiippailee lähiaikoina kuopuksen kerhotätien iloksi, askartelumateriaaliksi.
Pari pientä ongelmatapausta löytyi kuukaudenloppuinventaariossa. Mm. Kotiväestä virkattu verkko / pitsi, josta suunnittelin luullakseni jonkinlaista verkkokassia tai tyynynpäällistä. Lanka kävi kuitenkin vähiin ja olis mielikuvituksen vuoro astua kehiin.
Kuopus tilasi tästä jo nukenpeiton (niitähän ei olekaan kuin about 25 - suurin osa erilaista mallitilkuista väsättyjä). Tokaluokkalainen ehdotti pöytäliinaa ja esikoinen se vaan pyöritteli kaikkitietävästi silmiään. Reunusvirkkaus voisi olla toisen värinen, sopivia Kotiväkiä kyllä löytyy :). Mitähän ihmettä tästä nyt tekis?? Pätkä on jo kesälomalla virkattu ja ufovaaran takia haluan nyt vaan saada tämän pois korista notkumasta.
Pätkän koko on 25 x 39 cm. Jos tulee joku hyvä, tai huonompikin idea mieleen, niin vinkatkaa pois! Yleensä ideoita alkaa heti löytyä, kun täällä vähän kyselee :).
Muutenhan tuo kävis vaikka valoverhoksi (mikä oli muuten yksi taka-ajatus mallia testatessa), mutta ei meillä ole niin pientä akkunaa.
Jassoo, kohta en jaksa itsekään enää lukea tätä, joten lienee aika lopetella.
Kiitos vielä ihanista kommenteista tuohon huivijuttuun. Uskottekos, että mulla oli mukavaa niitä lukiessa :). Huivi on kyllä oikeasti kiva ja nopea, kokeilkaapas vaan! Toivottavasti uusi Moda on jo kolahtanut muidenkin postilaatikkoon.
Niillähän on usein tapana piilottaa joku neuleohje sinne ompeluohjeiden sekaan, joten pitää olla tarkkana.
Oikein hyvää viikonloppua ja alkavaa syyskuuta kaikille !!!
Ai niin, jos saan tänään vielä jotain kesältä jääneitä keskeneräisiä kursittua valmiiksi, niin lisäilen niitä sitten langankulutustaulukoihin. Aina ne lisäykset ei näy päivityksinä, mutta joskus näkyy, joten älkää sitten pahastuko haamuiluista. Edelliset päivityshaamuiluthan johtui koko Vuodatus-systeemin katkoksesta.
Moi taas!!
Kommentit