Samospuseron ohjetta on kyselty, joten naputtelin tekemieni puseroiden mittoja muistiin.
Tässä pienempi, maaliskuussa valmistunut n. 130-senttinen pusero. Aiempi selostus puserosta on täällä.
Tämä on nyt sitten se ensimmäinen, epävirallinen versio ohjeesta. Lukekaa ja huomauttakaa, jos jokin kohta näyttää ihan omituiselta. Olen lisäillyt mittoja pitkin päivää, joten niissä saattaa kyllä olla kaikenlaisia epätarkkuuksia.
Kunhan saan isommankin puseron valmiiksi, lisää lopulliset mitat ( --- ), mutta tässä nyt jotain suuntaa-antavaa, että pääsette alkuun neuleen kanssa. Laittakaa rohkeasti kommentteja ja/tai kysymyksiä, sillä todennäköisesti joku painovirhe tai peräti mittavirhe on eksynyt sekaan.
Jos joku oikeasti innostuu ohjetta noudattamaan tai mukailemaan, niin siitä olisi kiva kuulla. Minusta on aina hauska bongata uusia versioita samoista malleista.
Itse yhdistelin joitakin eri ohjeiden alkusilmukkamääriä ja loput on tehty mittatilauksena, eli ainakin ensimmäisen puseron loppuvaiheessa riitti sovittamista.
Kannttaa myös muunnella mallia käyttämällä erilaisia pintaneuleita, raitoja, ruutuja, palmikoita tai vaikka pitsineuletta.
Pienempi pusero on just passeli hoikalle ekaluokkalaiselle, joka käyttää noin 130-senttisiä vaatteita.
Puseron paino oli valmiina 330 g, käytin siihen osittain jämäkeriä, joten ihan tarkkaa kerämäärää en osaa sanoa. Luultavasti 7 kerää riittää juuri, vaikka siis tuo keränpainomatematiikka onkin vähän oikullista.
Toinen pusero, kolmasluokkalaiselle 140-senttiselle on vielä kesken, joten sen sopivuudesta ja langanmenekistä ei voi vielä ihan varmaksi sanoa. 8. kerä on nyt menossa ja kaarroketta on jonkin verran jäljellä. Tähän kokoon kannattaa siis ilmeisesti varata 9 kerää (450 g) lankaa, etenkin jos tenava on pitkäkätinen, kuten meillä.
Samos- pusero (pitkäkätisille)
koko 130 (140) cm, puikot 4 ja 4½
langanmenekki Novita Samos n. 350 g (400 g)
Taka- ja etukappaleet: neulotaan kädenteille asti yhtenäisenä.
Luo 144 (152) s, neulo 2 o, 2 n tai 1 o, 1 n resoria puikoilla 4, kunnes kappale on 4 -5 cm. Vaihda työhön isompi pyöröpuikko ja aloita sileä neule.
Kun kappaleen korkeus on 32 (34) cm tai sopiva, päätä molemmista sivuista keskimmäiset 6 s kädenteitä varten. Jätä loput silmukat odottamaan ja neulo hihat.
Hihat:
Luo 40 (40) s sukkapuikoille, neulo resoria 4-5 cm ja vaihda paksummat puikot. Jatka sileää neuletta ja lisää keskisilmukan (= hihan alapuolella aloitussilmukka tai jos neulot tasona, molemmissa reunoissa) molemmin puolin 1 s noin 4 cm välein, kunnes 52 ?? ( 64) s.
Kun hihan pituus on 38 (41) cm tai sopiva, päätä hihan alapuolelta keskimmäiset 6 s. Tee toinen hiha samoin, jos et jo neulonutkin niitä yhtä aikaa.
Ota kaikki odottamassa olevat silmukat työhön, aseta hihat kädenteitä varten päätettyjen s:iden tilalle (etukpl, hiha, takakpl, hiha). Laita silmukkamerkit kappaleiden rajakohtiin.
Kavenna merkkien molemmin puolin 1 s joka 2. krs.
(Tätä voi vähän vaihdella, itse tein isompaan puseroon näin: Kun puikolla on 3 s ennen silmukkamerkkiä, neulo *ylivetokavennus, 2 o, 2oyhteen*. kaventamattomalla krs:lla neulo 2 välisilmukkaa nurin.)
Kun raglanin korkeus on 16 (18) cm, päätä tai jätä odottamaan etukappaleen keskimmäiset 14 (16) s pääntietä varten ja jatka sileää tasona. Päätä vielä pääntien molemmissa reunoissa joka 2. krs 1 x 2 s ja 2 (----) x 1 s. Jatka samalla raglankavennuksia, yhteensä n. 18 ( --- ) cm.
Vaihda työhön ohuemmat puikot, poimi silmukat ja muuta 1. krs:lla s-luvuksi 64 ( n. 72 ?) s.
Neulo 5-6 krs resoria, päätä s:t löyhästi. Ompele kainalosaumat.
--
Olen kierrellyt eilen ja tänään sikin sokin sekaisessa epäjärjestyksessä tervehtimässä n. 50 - 60 blogissa. Kierros jää ihan kesken, sillä ikinä en varmaan kaikkia kymmeniä (satoja?) suosikkeja ehdi kiertämään, joten tässä vielä kaikille tasapuolisesti:
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!
Kommentit