Oli joskus tarttunut hihaan 3 kerää vaaleanpunaista Samosta. Mitähän ihmeen tarkoitusta varten?
Viime kesän lopulla kesävärisiä lankoja myytiin ns. halvennuksella ja kun ikinä ei tiedä, minkä langan / värin tekeminen loppuu ihan kokonaan, niin yritin sitten minäkin ottaa muistoksi talteen kaikenlaista. Nokian Cittarista tarttui jollain reissulla näitä poistokeriä, mm. Samos Lollipopia vaaleanpunasävyisenä 2 kerää. Tarkistuslaskennassa huomasin, että nekin kerät oli eri erää.
Ajattelin kokeilla näiden lankojen yhdistämistä vähän soveltaen, kun löysin Novitan lehdestä (kesä 2006, ohje 45) pikkutytön Samos-jakun ohjeen.
Hauska sattuma oli, että heti seuraavana aamuna perhekerhossa näin toisen ohjaajan päällä saman neuletakin. Luulin sitä ensin värin perusteella Isoveljestä tehdyksi, mutta lähempää katseltuani väittäisin, että Poppia se oli!
Melkoinen soveltaminen alkoi siinä vaiheessa, kun lankakerät alkoi huveta. Hihat olikin pakko aloittaa yhtä aikaa poimimalla hiha-aukosta silmukat. Neuloin, kunnes yksivärinen lanka loppui ja virkkasin sitten kirjavalla eteenpäin.
Lanka riitti, kun vähän taiteili ja jämistä virkkasin penaalin. Kaikki 250 g siis meni, ei jäänyt mitään rasittavia nyssyköitä jäljelle - jess!
Molemmat on vielä ilman nappeja, mutta muuten valmiita.
Neulejakku Samoksesta; ohje Novita kesä 2006 - malli 45, koko 98 cm, puikot 5 mm, koukku 4 ja 5 mm (+ penaali)
Enpä oikein tiedä, mitä ajattelisin tuosta Samoksesta. Aika kankeaa neulottavaa, mutta lopputuloksena pehmeä ja lämmin neule. Käytössä sen sitten näkee, miten se käyttäytyy. Onko muilla kokemuksia esim. Samoksen pesusta, pesunkestosta ym? Nukkaantuuko se?
Kuopus kyllä tykkää tosi paljon tuosta. Villuri on tarkoituksella vähän reilu, jos sitten mahtuisi vähän pitempään.
Korjasin lehden numeron, se olikin kesäNovita eikä kevät.
Kommentit