Palataanpa ajassa taaksepäin, kesään ja KYH-tempaukseen. Kaikki muut 25 kesäkuussa ennen juhannusta aloitettua työtäni sain valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä, mutta tämä jäi roikkumaan.
Vaan eipäs roiku enää!
Pienen tyttösen villatakki
Koko: 1-vuotias
Lanka: Drops Merino Extra Fine, 190 g
Puikot: 4 ja 3 mm
neulottu 16.6.-12.10.2010
Ohje on kiva ja sitä oli tosi helppo seurata. Tällä kertaa teinkin lähes kokonaan ohjeen mukaan, mutta hihat neuloin täyspitkiksi ja vielä ranteeseen tosi(yli)pitkät resorit.
Etureunukseen neuloin napinlävet (5 kpl), koska minusta napitus toimii paremmin kuin solmittavat nyörit. Ainakin, jos villatakki puetaan vauvalle esim. haalarin alle, kun vauveli nukkuu päiväunia vaunuissa. Sitten joskus umpitalvella.
Oli hauska neuloa vaihteeksi näin pieni vaate, vaikka kummasti sitä säätämistäkin taas riitti. Ihan alkuun neulominen sujui ihan hurjalla vauhdilla. Tuossa tuokiossa oli kaarroke valmis ja helmakin valmistui hetkessä.
Sitten tuli kesän helteet, villaa ei tosiaankaan jaksanut neuloa. Sitten oltiin reissuissa ja takki jäi ja vähäsen unohtuikin. Nyt oli aika saada takki valmiiksi kun kummityttönen täyttää jo parin viikon päästä sen 1 vuotta. Onneksi varasin takkiin kasvunvaraa!
Langastakin tykkäsin, vaikka 4 puikoilla vähän tuli peltistä jälkeä. Vaan kai se käytössä pehmenee.. Ostin lankaa 4 kerää ja hyvinhän se riitti. Vähän alle 10 g jäi jäljelle!
Kylläpäs on mukavaa, kun kummitytön lahja on näin ajoissa valmis ja koko KYH-projekti on nyt onnellisesti pulkassa.
-------
Meillä alkoi muuten syysloma. Ihanaa!
Tiedossa lie paljon saunomista, ulkoilua, pelailua, kutomista, helppoa ruokaa ja lukemista. Suunnitelmissa myös välillä vähäsen junnulentopalloilua ja mökkeilyä. Toiveissa mahdollisimman vähän stressiä, nettiä, telkkaria ja muita aikasyöppöjä..
Lapaskuuhun saa yhä ilmoittautua! Pieniä katkoja osallistujien blogien listan päivitykseen saattaa tulla emojen poissaolojen vuoksi, mutta eihän se haittaa :). Tulkaa mukaan vaan, lapastelu on vallan hauskaa - ja kerrassaan hyödyllistäkin vielä :D!
Kauniita syyspäiviä kaikille!
Kommentit