* Kiitos ensinnäkin Päitsylille tunnustuksesta, jonka blogini ovat saaneet. Tällä kertaa tämä hieno huomionosoitus tuli Neulenuoteillenikin, joten kiitos kaksin verroin!!
 
1326765.jpg
 
Tällä kertaa minä haluan jakaa tunnustuksen teille kaikille bloginpitäjille, sillä suuresta joukosta valitseminen tuntuu silkalta mahdottomuudelta! Kiitos teille kaikille erinomaisesta yhteistyöstä ja mahdottoman mukavasta käsityökolleeguudesta!
 
 
 
** Kommenteissa Tiipi kyseli 128-senttisen silmukkamääriä Samostunikaan.
 
Viime keväänä tein Samoksesta kaksi neulepuseroa (ohje täällä). Luulenpa, että pienemmästä, 130-senttisen puserosta voisi saada jonkinlaiset silmukka-arviot laskettua.
 
Meillähän ei ole tällä hetkellä vastaavan kokoista testityyppiä, muuten voisin vaikka neuloa yhden mallikappaleen. Aika arvailuksi menee, mutta voin kuitenkin jonain rauhallisena hetkosena tehdä hieman suunnilleen-laskeskeluja.
 
Tämän sivuston avulla (KLIK) voi muuten halutessaan kokeilla silmukoiden laskemista oman mallitilkun, (puikkokoon, käytetyn langan) ja halutun ympärysmitan avulla. Vaatii hieman aikaa ja vaivaa, mutta toiminee ihan ok.
Toinen oikein kätevä linkki löytyy tästä (klik).
Minä olen käyttänyt tähän asti "Arvo silmukkamäärät, neulo vaate ja laske lopuksi, mikäli neule onnistuu" -menetelmää, joka on kieltämättä hieman työläs pitemmän päälle :).
 
Varsinainen neuleiden Epäsuunnittelija siis olen :).
 
 
 
*** Hamsteritiliin voidaan nyt lisätä kaksi valmistunutta patalappua. Toinen Huopasesta neulottu ja pesukoneessa kutistettu, 60 g. Toinen kammottavan kirjavasta Isoveli-jämälangasta virkattu, 37 g. Patalappuja oli tarkoitus tehdä enemmänkin varastoon odottamaan pienten yllätystapausten varalle, mutta eipä niiden teko nyt oikein innosta.
 
Yhteensä hamsterilisäystä 97 g, joten kokonaissaldoni on tällä hetkellä: 1355 g.
 
Patalappukuvista ei tullut julkaisukelpisia, kun toinen on viel prässäämättä ja vetää ihan kippuraan ja toinen, tummansinisestä Huopasesta neulottu ei paljon kuvasta erotu.
Jos saan kelvolliset kuvat otettua, niin näytän niitä sit. En nyt kuitenkaan ryhdy yksinäistä patalappua prässäilemään, vaan silittelen sitä sitten muiden pyykkien mukana.
 
 
 
**** Jämälangat alkaa käydä vähiin, joten kohta täytyy varmaan mun jämälankaprojektini julistaa Hamsterivalmiiksi.
 
 
***** Ostin muuten tänään lankaa, ensimmäisen kerran tässä kuussa. Pahasti teki mieli ostaa pari kerää itsellenikin, mutta maltoin mieleni. Kyseiset kerät lähtevät kanssaneulojille korvaukseksi paristakin jutusta.
Niistäkään ei voi näyttää kuvia, sillä pitäähän yllätysmomentti säilyttää :).
 
Vielä tässä muutama päivä lankapaastoa kestetään...
 
 
****** Samostunikoja on muuten muutama syntynyt muuallakin. Vau!
 
 
No niin, ei tästä sitten kovin lyhyt postaus tullutkaan, kun matkan varrella asiaa taas siunaantui.
 
 
Näkemisiin ja neulomisiin taas!