Kirjoneulemekko kuopukselleni, koko n. 130 cm
 
 
Linkki Ravelryyn , sieltä pääsee myös ohjesivulle. Ainakin, jos on ladannut ohjeen itselleen, en ole ihan varma, näkyykö linkki muuten..
 
 
Linkki tekstiiliteollisuuden sivulle, josta voi tilata teeteen nettilehden sähköpostiinsa.
 
 
Lankana Sandnes Garn Sisu, yht 250 g.
Reunimmaiset turkoosit on Gjestal Naganoa.
Puikot 2,5 mm ja 3 mm.
 
 
Aloitin tunikan viime elokuussa ja tein vartalokappaleen saman tien valmiiksi. Sitten tuli väliin muita pakollisia töitä ja uudestaan aloittamisen kynnys nousi. Olihan siinä joulukin välissä.
 
Tammikuussa talvi alkoi tosissaan. Päätin, että tämä mekkonen pitää saada tämän talven pakkasille käyttöön. Aika nopeasti tuo yläosa sitten valmistuikin, kun vain sain aikaiseksi.
 
 
Tokaluokkalaiseni rakastui tähän tunikamekkoon jo tekovaiheessa ja onkin käyttänyt sitä nyt tosi ahkerasti. Mekko on siis ollut valmis jo parisen viikkoa, mutta kun meillä tuo valokuvaaminen kestää nykyään luvattoman kauan. Välillä jää kokonaan kuvaamati. Siksipä blogikin niin hiljaisena uinailee.
 
 
Kirjoneuleosuuden tein ihan omasta päästä, koska käytössäni oli ohjetta vähemmän värejä. Halusin myös säätää tai pikemminkin kohdistaa  kuvion itse raglankavennusten kohdalla. Niin, varsinaista mielikuvituksen riemulentoahan se.... siksakkia ja vinoneliöitä. Ja pari kerrosta valkoista on Sisu Glitteriä, ihan vaan huvin vuoksi.
 
xx
 
 
Nyt taas huomasin, kuinka ihanaa lankaa Sisu on! Ja mitä ihania yhteensopivia värejä siinä onkaan. Nami.
 
 
 
 
 
xx
 
 
 
 
Sukkaputki jäi joululta, joten tein vielä pojille tammikuun nimppärilahjaksi sukkia. Tässä uusimmat, Tico ticoa ja Nallea. Koko on 45! En siis tajua, missä välissä mun pikku vesseleistäni on tullut tuollaisia ihania isoja miehiä. <3
 
 
 
Viime päivinä oon neulonut lämpimikseni dominojämälankatilkkupeittoa nro 2.  Koukussa dominoihin, nääs.