Ensin oli se äidin huivi. Sitten fufot. Sitten maskotti. Sitten kehitin itselleni vielä yhden deadlinen saunasukista, perjantaiksi. Ei kai vaan huomenna ole vielä perjantai??
Peittotilkkuja KIP-tempauksen olisi kiva tehdä - ja pitäisikin tehdä, kun itse menin sitä KIP-päivää ja tempausta ehdottamaan ja lankaakin sain.
Julkisesti neulomisen päivä on siis jo ensi lauantaina! Listoja neulomistapahtumista on ainakin Novitan ja Teeteen sivuilla, kipaisenpas hakemaan vielä linkit tähän.. No nyt on linkit ja lisäksi myös Finnish Knit Blogs tiedottaa tapahtumista.
Oma puseronalku on kohta viikon nuokkunut unohdettuna Ufovaarassa. Sieltä seuraava sijoituskohde onkin sitten Fufolaakso tai Unohdettujen neuleiden Saattokoti, jos ei pian tapahdu jotain radikaalia.
SK-lehden puolen tusinaa mallia tahtoisin tehdä, mieluiten nyt, mutta kun ei voi kun ei voi.
Nyt on siis tehtävä suunnitelma:
- Sukka ensin ja tilkkuja välissä silloin, kun sukkaan ei pysty keskittymään.
- Rivi sitä puseroa välipalana, ettei se nyt lopullisesti unohtuisi. (Tosin nää rivit on just niitä, jotka Kristelinkin hämmentävän todentuntuisen teorian mukaan häviää johonkin neuleiden mustaan aukkoon. Siis kun esimerkiksi viikonloppuna autossa neulotut parisen sataa kilometriä silmukoita häviää jäljettömiin, mutta saattavat ilmestyä joskus, jossain, jonkun [muun] työhön - ja tietysti juuri silloin, kun niitä vähiten kaivataan...
- Vasta kun sukkapari on valmis, saa aloittaa jonkun uuden. Sen puolestaan pitäisi olla joku sopiva KIPneule. Jospas selaisi vähän noita lehtiä taas.. EI, ei , eieieieiii. Ei mitään uusia, kun ufojakin pitäisi tehdä!
OKEI, nyt meen tekemään sitä sukkaa ja mietin sitten lisää.
Kommentit