Uskomatonta, mutta totta! Vielä löytyi talosta yksi perheenjäsen, jolla on "vain yhdet sopivat villasukat". Justhan mä niitä sukkia jakelin kaksin käsin!
Mutta kyllähän sukat kuluu ja lasten jalat kasvaa kamalaa vauhtia. Kolmella vanhimmalla jälkeläisellä on nyt lähes sama sukankoko kuin mulla.
Apua villasukkapulaan ei onneksi tarvitse hakea kaukaa. Eikä lankaakaan, hah!
Sukkaprojekti siis tarkoittaa vähintään 10 neulottavaa sukkaparia omaan ja perheen käyttöön. Samalla etsin The Parasta Sukkalankaa.
The Paras Sukkalanka on sellaista sukkalankaa, joka on tosikivaa puikoilla. Lisäksi valmiiden sukkien pitää kestää jokapäiväistä käyttöä nyppyyntymättä ja pahkikulumatta ainakin puoli vuotta. Viime aikoina neulotuissa langoissa/sukissa varsinkin kestävyyspuoli on ollut enimmäkseen moitittavaa. En mä nyt niin innokas sukankutoja ole, että viitsisin vain viikon käytön jälkeen heittää hyvät villasukat pois.
Enkä jaksa kaikista jäljellejääneistä sukanvarsista kehitellä säärystimiä, rannekkeita tai edes nukenhameita ;).
Sukkaprojekti 1/10, Violetit sukat 10-vuotiaalle (oik.)
Langat: Novita Nalle ja Nalle Colori, Novita 7V, Sandnesg. Janne yht 85 g
Puikot: varressa 2,5 ja muuten 3 mm
Koko: 38-39
Kohde: nimppärilahja neljäsluokkalaiselle hepulle, samalla (vuosikerta-)sukkalankakori keveni sen 85 g.
Uuden käsityöpuodin avajaisistakin ostin vähäsen sukkalankaa tähän projektiin. Uusi lankatuttavuus olikin vallan mielenkiintoista. Herkullisen värisiä kerinä, mutta välillä melkoisen hurjannäköistä puikoilla. Lopputulos on, hmmmm... no ainakin värikäs ja taatusti suunnittelijansa näköistä: Kaffe Fassettia.
Sukat 2-3/10
Coats Regia Design Line by Kaffe Fassett
Kaksi sukkaparia = kolme kerää eli 150 g
Puikot: 3 mm
Värit: 05959 ja 05952 (sin.)
Oik. sukat suoraan kerältä samalle nimppärisankarille, raitaraidalliset kahta väriä keskenään raidoittaen mulle ittelleni.
Ekasta sukkaparista jäi jämät yli. Tän vuoden yhtenä tavoitteena on neuloa mahdollisimman usein kerät loppuun asti. Kävin siis ostamassa Silmukatilta vielä yhden erivärisen kerän - kuulostaahan tosi loogiselta, että ostetaan lisää lankaa, jotta saadaan vanhat loppumaan? Tasaraidoilla sain kumminkin neulottua kerät loppuun ja lopputuloksesta tykkään kovasti.
Tämä sukkalanka oli tosi kivaa neulottavaa. Mukavan villasta, ei mitään nirunarua tai höttömöttöä. Väriyhdistelmät aiheuttivat neulojassa välillä hieman huonovointisuutta, mutta saattoihan se johtua huushollia kiertäneestä mahatautiepidemiastakin?
Raitaraitasukkia neuloin ihan ilokseni. Välillä samoja sävyjä tosin uhkasi tulla molemmista keristä, joten säätääkin sai. Kun eka lankaerä loppui, neuloin viimeistä kerää molemmista päistä. Sain kuitenkin langan oikeasti loppumaan, eli kaksi paria sukkia syntyi kolmesta Regian kerästä - merkitäänpäs tämä muistiin!
Olkoon tämä Regian lanka ensimmäinen ehdokas (1) Paras Sukkalankakisaamme :).
Kevään lankauutuudet ovat jo ilmaantuneet kauppoihin. Voisko niitä muka vastustaa...
Mihis te muut ootte tykästyneet kevään uusissa langoissa? Mä ostin näköjään Puroa, vaikka juuri viimeksi muuta väitin. Niin lyhyt on ihmisen muisti :D.
Ei muuten ollut tarkoitus mollata Puroa muutoin, kuin etten itse tykännyt neuloa sitä. Voin hyvin uskoa, että moni siitä myös tykkää, riippuen käyttötarkoituksesta. Makujahan on aina niin monta, jo värienkin suhteen. Se villa-Puro ei vaan sovi mulle, mutta ehkä tää toinen, Puro Batik onkin pian mun uusin lempparini, saapas nähdä!
Kommentit