Lankakorissa näyttää olevan kahta vaihtoehtoa tarjolla. Sinistä on jo puikoillakin ja lisää sitä lajia tulvii taloon ovista ja ikkunoista, höysteeksi hieman vielä ruskeaa. 

966308.jpg

Näitä mä perjantaina tilailin ja nyt jo ovat kotona! Kiitos Famulle tosi paljon!! Ruskeakirjava ja vasemman reunan aloitetut oli mellä jo ennestään, mutta uusia siis hahtuvat ja korkkaamattomat Fabelit.

Punaista olisi sitten myös tarjolla, koukkua myöten...

966312.jpg

Näitä ihanuuksia sain jälkikäteen toimitettuna synttärilahjana ja kahvipusseista taitellun kassin vielä kaupan päälle! Oi!!

Kyseessä on siis tämmöinen valaistu virkkuukoukku, jolla näkee sitten kai pimeässäkin virkata. Tätä pitää ehdottomasti kokeilla tänä iltana, kun eilen en ehtinyt. Onnistuiskohan unissaan virkkaaminenkin vihdosta viimein, mitäs luulette?! Sais mukavasti vähän lisää neulomis- ja virkkaamisaikaa vuorokauteen ja sehän tulis näin joulun edellä (?) ihan tarpeeseen :D.

966401.jpg

***

Menin käväisemään viime viikolla lankakaupan käsityöiltaan, jotka alkoivat taas parisen viikkoa sitten. Viime vuonna siellä enimmäkseen neulottiin, vähän virkkailtiin, koukkuiltiin ja varsin paljon rupateltiin. Nyt pääsin - vaiko jouduin? - pahaa aavistamatta keskelle villalankakirjontaa!

Mielenkiintoinen tilanne, sillä tälle kirjontahommelille voi käydä joko huonosti tai vielä huonommin. Ala-asteella olen muistaakseni tehnyt yhden villakirjontatyön, joten tavallaan olisi kiva opetella tämä laji nyt uusiksi. Menin kuitenkin luultavasti valitsemaan itselleni turhan suuritöisen kuvion näin alkajaisiksi. Yksi käsityöilta meni kuviota jäljentäessä ja harsiessa, enkä edes saanut harsittua sitä valmiiksi!! Kuvio hävisi sitä mukaa tuosta kankaalta, kun sitä piirsi, joten se oli hidasta eikä siitä tullut edes symmetrinen. Mua hieman harmituttaa tuo kankaan värikin, joka on kyllä luonnossa kauniin viininpunainen, mutta sittenkin pohjavärinä hiukka hankala. Mitä ihmeen värejä nyt valitsen siihen kirjontaan? Löytyyköhän sopivia kirjontalankoja ollenkaan...  Olisi varmaan pitänyt miettiä vielä toinenkin kerta koko juttua. 

Toinen vaihtoehto on tietenkin tiukasti ryhdistäytyä ja suomalaisella sisulla ommella tyyny valmiiksi, vaikka siihen menisi koko talvi. Saas nähdä, kuinka tässä käy, mutta alkutilanne 4.10. oli siis tämännäköinen.

966322.jpg

Jäädään seuraamaan tilannetta :).