Johtuuko se tuosta ilmiselvästi lähestyvästä keväästä? Lintujen riemullisesta liverryksestä, ja räystäiden ripottelemien vesipisaroiden roiskeesta ja auringon häikäisevän kirkaisevista säteistä?  Kuopuskin sanoo, että "Mua kirkasee, laitetaan äiti aurinkolasit!"
 
Niin, kun näistä viime kuukausien intensiivisistä talvineulonnoista ei oikein osaa vielä päästää irti, mutta kevät- ja kesäsuunnitelmat ovat vielä hieman horteessa, ihmisen eli meikäläisen pienenpieni pääparka menee ihan pyörälle.
Kertakaikkinen kevätpäiväntasaushurahdus vai mikä lie kausivaihtelusekaannus?
 
Ainakin Kristelillä täällä:  ja Eusulla  täällä:  näyttää olevan samantapaista "tautia" liikkeellä.
 
On vain niin vaikeaa päättää seuraava työ. Itse ainakin haahuilen päättämättömästi mallista ja työstä toiseen.
Monta työtä on aloitettuna ja vielä enemmän niitä pyörii päässä - ja mallitikuissakin!
 
Niin kuin ei jo muutenkin olisi valinnanvaikeutta ja runsaudenpulaa, selailin taas vanhoja käsityölehtiänikin eilisiltana.
 
Etsin erästä tiettyä käsityölehteä, jonka olen takuuvarmasti viimeisen kuukauden sisällä nähnyt jossain. Tuttu tilanne; sitä nimenomaista lehteä ei löytynyt, mutta suunnilleen miljoona muuta kyllä.
Tällä kertaa silmä hamusi ja löysikin aivan ihania pitsimalleja, sekä virkattuja että neulottuja. Mitä lie sitten niilläkin tekisin? Huivin? Niin, mohairhuivi harteille kesäiselle makkaranpaistoretkelle tai huovutetuilla pitsitöppösillä pyörän selkään? Ei juu. Järki käteen nyt, hyvä nainen ja jotain tolkkua tähän hommaan!
 
Jotenkin olen tainnut juuttua nyt tähän talvikauteen, enkä pääse mohairista ja villalangasta enkä huovutuksestakaan eroon, vaikka päivä pitenee ja hanget ohenee. Miksi ihmeessä ostan edelleen villalankaa?? Ai, joululahjoja varten - huoh...
Pitäisi kyllä  o i k e a s t i  vähitellen kääntää katse kesään. Hopihop!
 
Aloitin taas päättämättömyyksissäni 2 (kaksi) eri mallitilkkua niistä eilisen selauksen tuloksena löytyneistä malleista. Jospa ne kohta alkaisivat vetää vähän ohuempia lankoja puoleensa.
**
 
Tänään oli kyllä kiireinen päivä, joten ehkä se haahuilu johtuu vähän sitäkin, että ei voinut rauhassa istua miettimään, mutta jotain kuitenkin piti väkertää silloin kun istumaan ehti.
 
Tänään en muuten päässytkään käymään postissa, vaikka tarkoitus oli. Lupaan kyllä lähettää paketit arvonnan voittajille tämän viikon aikana.
 
Sain sitten kuitenkin itse tänään pienen paketin. Kirsin käsityöpalstalla bongasin tasaluvun 1000 ja sain siitä palkinnoksi keväisen virkatun kolmioliinan.
Kiitos oikein paljon KirsiJ!! Kaksi innokasta tyttöä kokeili myös huivia, joten joko meidän täytyy laittaa sen käytölle vuorot - tai sitten niitä pitää jonkun ;) virkata lisää! Tänään en myöskään ehtinyt kuvaamaan, mutta yritetäänpä ehtiä kuvaamaan se liina myöhemmin.
 
Inhimillisessä tekijässä on tänään mielenkiintoinen aihe, joten nyt *viuh* sitä katsomaan..