...saas nähdä, muistanko puoliakaan :).
1. Blogi taitaa säätää itse itseään. Bannerikuva hävisi omille teilleen ja palasi joko samaa tietä tai sitten ei?
2. Sniikkeriohjetta oon käännellyt ja väännellyt enkuksi. Nolottaa tätä tunnustaakaan, mutta kyllä voikin olla vaikeaa! Toisaalta, kun kolmannen kotimaisen viimeisimmästä aktiivisesta kirjoittamisesta alkaa olla 20 (hui kamalaa!) vuotta, ei kai se ihme, että on vähän kankeaa. Puhuen sentään vähän sujuvampaa. Luulisin. Toivoisin!
Ohjeesta on nyt kuitenkin jonkinmoinen enkku-finglish versio Neulenuoteissa, jos joku haluaa sitä vilkaista ja lausua painavat sanansa mahdollisista kielikukkasista - tai pikemminkin -rikkaruohoista, niin hihkaiskaa toki! Ohje on nyt myös rapakon takana koeneulonnassa, joten perästä varmaan kuuluu :).
3. Täti Sininen haastoi kukkakimpun kera ekotekoon.
Kiitos haasteesta! Pyrin kyllä tekemään ja muistuttamaan perheenjäseniä ekoasioista ihan jokapäiväisesti, kierrättämällä, kompostoimalla jne. Harrastan myös roskien, pullojen ja tölkkien keräilyä tienvarsilta. Pyrin käyttämään kankaisia tai virkattuja kauppakasseja. Sammuttelen lähes neuroottisesti valoja kotona, joskus jopa kylässäkin :D. Toki silti kulutan ja kulutamme luonnonvaroja ihan liikaa :(. Tämän päivän erityinen ekoteko oli energiansäästölamppuihin sijoittaminen. Kalliita olivat.
Jatkan tätä haastetta ystävilleni sähköpostin kautta, enkä tällä kertaa blogistaniassa. Tärkeä asia on kysymyksessä!
4... nyt alkaa jo hävitä muistista.... Ai niin, EN ostanut tänään lankaa, vaikka varta vasten menin Vapaa Valintaan katsomaan, olisiko siellä sitä valko-harmaa-vaaleanpunaraidallista seiskaveikkaa. Olihan sitä ja lisäksi vihertävänkukertavaa Spektri plussaa, mutta molemmat jäivät hyllyyn. Yllätyin, miten epätasaista värjäystä oli seiskaraitalangan vaaleanpunaisissa raidoissa! Jos vaikka tekisi langasta polvisukat, niin enpä tiedä, haluaisinko raidoista niin kirjavia?! Toisaalta, jos se raitalanka olisi vaikka kuviolankana mukana kirjoneulelapasissa, niin ehkäpä kirjavuus ei niin haittaisi.
5... ööh, tosiaankin, jotain valmistunuttakin, huh sentään! Vauvansukat jämälangoista, 28 grammaa, olkaa hyvät:
Vasemmanpuoleisista jo mainitsinkin aiemmin, ovat noin 1-vuotiaan kokoa. Vihertävä-keltaiset ovat pienintä "mahdollista" kokoa. Tämän pienempiä on jo vaikea tehdä, kun nytkin sai olla koko ajan kääntymässä tai kaventamassa :).
Hidasta ja vähäistä on ollut neulominen viime päivinä. Vihreänkukertavia vauvansukkia neuloin varmaan yhtään pitkään kuin omia raitasukkiani :D. Siltä ainakin tuntuu.
6. Blogistania on osoittautunut jälleen suureksi avuksi ja iloksi! AnneM lähetti huikean nopeana ja täsmällisenä toimituksena sekä kirjoneuleläpysköjä että välikoon puikkoja, joita oli löytänyt Suomenlahden toiselta puolelta :).
7. Lisäksi SeijaP:n blogissa oli jokin aika sitten jälleen kerran kuva kauniista Rovaniemen lapasisita ja kun tekstissä vielä luki, mistä malli on peräisin, hoksasin minäkin varata kirjastosta Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia -kirjan.
8. Saattoipa olla vielä joku muukin asia, mutta eiköhän tämä raportti nyt riitä tältä erää :). Tapaamisiin taas!
Kommentit