Onneksi on Sukkasato! Olis muuten jäänyt monta tarpeellista sukkaparia neulomatta.
Syyslomallakin siis neuloin sukkia, valokuvaaja vaan heittäytyi laiskaksi eikä olisi millään viitsinyt niitä kuvata. Sitten olikin akku lopussa jne...
 
Mustikkasukan puolikas juuttui jo ammoin keskeneräiseksi, se ei siis kelpaa Sukkasatoon. Nappasin sen kuitenkin syysloman mökkireissulle mukaan ja nyt on koko pari valmis.
 
 
Mustikkasukat, koko n. 38
Novita Nalle marjaretki/Mustikka 70 g
Puikot 2,5 ja 3 mm
Ei satoon.
 
Seuraavaksi tein pienet vauvelisukat Woolista. Langan oon joskus värjännyt mikrossa karkkiväreillä ja aikas makeaa on :).
Tein kavennukset huvikseni tuohon sukan päälle. Ei taida kovin hyvin näkyä, kun tämä lanka taas heittäytyi kuvissa kamalan hohdokkaaksi.
 
 
Vauvelisukat (ohje hyvin lähellä Igu*leen/Kristelin ohjetta) -hups, linkki lisätty.
Novita Wool, elintarvikeväreillä värjätty, 28 g
Puikot 2,5 ja 3 mm
Sukkasato nro 9
 
--------
 
Päähäni pälkähti joskus aikoja sitten, että pitääpä kokeilla sukkiin ainaoikea kantalappu. Mutta siinä mulle kävi aina ns. vanhanaikaisesti. Juuri kun saavutin sukan kantapään, unohdin mokoman idean ja muistin sen tietysti vasta, kun kantalappu oli jo kaukana takakaarteessa.
Tällä kertaa - vihdoin - kuitenkin muistin sen ainaoikean ajoissa. Lisäksi kavensin huvikseni kantapään silmukat pois tuohon sukan päälle.
 
 
Nämä sukat jää omaan jalkaan koekäyttöön, siis että toimiiko tuo paksumpi kantalappu käytännössä vaiko eikö. Koska kantalappu on tavallista paksumpi, se ei saapassukkiin varmaan ole ihan paras mahdollinen. Mutta jospa se meikäläisen kantakopottelijan jalassa kuluisi hieman hitaammin?
Nyt voi jo laittaa muistilapulle, että ainaoikea kantalappu saisi olla parisen riviä korkeampi kuin tavallinen. Nääs kun on tuommoinen laatikonmuotoinen ja korkeahko kantapää. 
 
 

 
Hassuhkot Raitasukkaset, koko 40
Novita 7V Raita, 71 g
Puikot 3,25 mm
Sukkasato nro 10
 
 
Sukkien neulominen on muuten ihan hurjan hauskaa!! Tahtoo lisää, lisää!!

 

editedit kävi täällä