Hei taas!
Vuodatus toimii - vai toimiiko? Kuvat siirtyivät kiltisti galleriaan, mutta ainakin yksi teksti katosi jo taivaan tuuliin.
 
Monta tavallista keskeneräistä neulomusta on tekeillä.
 
Kodinhoitohuoneen kaapissa asuu Iso Jemma seiskaveikkoja. Se ei ikinä kulu loppuun pelkillä sukankutimilla, joten järeämmillä aseilla kävin jemman kimppuun. Peitto siis!
Dominotilkkupeitto on ihan paras telkkarineule. Syksyllä pysyy lämpimänä  itse neulojakin peittoa neuloessa, sillä se on jo aika suuri.
Nyt puuttuu enää yksi kulmapala ja reunukset, joten tämä saattaa löytyä vaikka pukinkontista.

 
 
Vauvannuttuja syntyy ohuemmista jemmalangoista. Näitä ajattelin lähettää joulumuistiaisina eteläiselle pallonpuoliskolle.

 
 
Mukaan vaikka muutamat vauvansukat. Ovat jo neulottuina.



Vanhoja tuttuja junasukkia ja parit lyhytvartiset perussukat.

 
 
Ensin siis valmiiksi peittoneule, yksi nuttu vielä ja sitten puikoille välillä jotain ihan muuta. Lapasia, vaikken olekaan Lapaskuussa virallisesti.