Kaikkein kaunein joululahja tänä vuonna on ehdottomasti tämä:

313614.jpg

Äitini oli pyytänyt sisarensa nyplämään meille sisaruksille pitsiliinat. Tämä on niin upea, että vieläkin hengästyttää. Mynsterin nimi on Kruunu.

Muita käsityöaiheisia lahjoja olivat Käsityön pikkujättiläinen (juuri viime viikolla pitkin hampain palautin kirjan kirjastoon, kun oli lainannut kirjaston kappaletta maksimimäärän) - kiitos Famu!! sekä vaaka. Jokohan meilläkin nyt saataisin vähän tarkempia mittoja langankulutuksesta kuin "kerä tai puolitoista jotain vaaleaa villalangantuntuista, seiskaveikan vahvuista lankaa".

Eilen taisi muuten olla vuoden ainoa neuleeton päivä.

Toinen joululahja vei nimittäin illalla tyystin mukanaan. Luin isoisäni elämästä ja työstä ilmestyneen elämäkertakirjan lähes yhdellä istumalla. Jälkeenpäin tuntuikin ihan siltä, kuin olisin katsonut myös osan omaa lapsuuttani dokumenttielokuvana. Hyvä kirja, vaikka arvio lienee melkoisen subjektiivinen.

 

Joulu on nykyään niin erilainen kuin vaikkapa lapsuudessa, mutta kai se vaan pitää hyväksyä asianlaidaksi. Ei sitten niin harmita, kun ei tavoita sitä taianomaista olotilaa, jonka on lapsuudesta muistavinaan. Joulun varmaan pitää ollakin aikuisena vähän erilainen, vai pitääkö?

Tänä vuonna olen nauttinut itse siitä, että valmistelimme joulua omaan kotiin ja teimme sen riittävän ajoissa. Kukaan ei myöskään sairastunut kesken viimetingan. Aattona ei ollut kiire mihinkään. Lapset osallistuivat valmisteluihin ja kävimme aattona jopa ulkona kävelemässä sillä aikaa, kun laatikot lämpenivät uunissa. Toisaalta valinta oli selkeä; ei käsitöitä enää pariin päivään ennen aattoa :D!

 

Tänään olikin sitten neulepää ihan tyhjä, en yhtään muistanut, mitä kaikkea olinkaan suunnitellut alkavani aaton jälkeen. Onneksi - ja kaukonäköisesti - annoin tyttärelle lankaa lahjaksi, joten oli hyvä syy aloittaa lupaamani huivi tänä aamuna. Siitä tulee Fifi, mutta vähän erilainen.

Juhla jatkuu vielä pari päivää, kunhan haetaan vähän lisää maitoa kaupasta..

 

Novitan sivuille vilkaisin pitkästä aikaa. Kauniita värejä, ainakin keväisen vihreää näyttäisi olevan tulossa. Uusia lankojakin, jotain kookosta ja bambua? Koskahan niitä meidän kylältä mahtaa saada, sitten kai kun oon kaksi viikkoa kuolannut niitä muiden blogeista?!

Kylläpäs tuntuu kankealta kirjoittaa, kun on ollut pari päivää bolgailematta :).

Hyvää joulunjatkoa!! Nyt iltapalalle ja sit Fifin kimppuun!!