2672149354_d1df724a48.jpg

*Etsi kuvasta 2 eroa :).

 
Malli: Uhovan gnun muistiinmerkitsemä Kerttu, sukusukka (klik ohjeeseen).
Lanka: itseraidoitettu wanha Nalle n. 60 g
Puikot: 2½ bambut
Koko: 32/33
 
Ynnä muuta...
On jo pitkään ollut mielessäni, että kokeilenpa joskus neuloa Kerttusukan mallilla vähän ohuemmasta langasta kuin seiskaveikka. Tarkoituksena saada lapsen, ehkäpä noin alakoululaisen kokoinen jalanlämmitin. (*1. ero)
Useat sukkamallithan on suunniteltu aikuisten kokoon, mutta onhan usein tarvista myös lasten sukille. Joskus on kiva neuloa lasten sukkiinkin jotain vauhtia-antavaa kuviota ja tässäpä kelpo vaihtoehto. Näistä siis tuli (tämän pdf-taulukon mukaan) suunnilleen nro 32/33 sukat yhdistelmällä Nalle + 2½ mm.
 
 
Meillä tosin on juuri nyt semmoinen hassu tilanne huushollissa, että ikähaitarilla 8-12 v (= melkein 9 ja 12½) on kolme koipiparia, joille kaikille sopii nummeron 38 lenkkarit ja nappikset.
Argh, nuorukaiset eivät siis voi käyttää perintökenkiä ja kuopukselle puolestaan näyttää jäävän kolme paria kolmekasin nappiksia!  Onpahan sitten varaa valita... ja hän siis myös lienee pakotettu harrastamaan futista aikanaan. Ettei suotta jäisi hyvät nappikset uusiokäyttämäti :).
 
Kertuista piti vielä kertomani, että varren ja kantapään jälkeen jätin keskikuvion molemmin puolin olevat pitsit pois, kun en halunnut kovin reikäisiä sukkia. (* 2. ero) Oikein hyvä muutos mielestäni.
 
Nallelankaan värjäsin raitoja viime kesänä ja siitä tulikin ihan tasaraidallista! Vähän se kuvio tuonne raitoihin häipyy, muttei liikaa kuitenkaan.
 
2671327293_d4ee66de9a.jpg
 
Kerttusukan mallista on pakko todeta, että on se vaan hurjan koukuttava! Minäkin olin jo satavarmasti päättänyt, mitkä kaksi sukkamallia seuraavaksi neulon, mutta silti olin jo vallan huomaamatta luonut seuraavat sukanalut Kerttusukan silmukkamäärien mukaan. Tsot-tsot, uusiksi menee. Viimeksikin neuloin samalla vauhdilla kahdet Kertut peräkkäin :). Malli on tosi kiva, hyvä, helppo, nopea - kiitos siitä, uhoava gnu!
 
* * *
 
Maartsilla onneksi on erinomaisen hyvä kuva (klik) ufopalkinto-silmukkamerkeistä! Meidän kameralla ja/tai meikäläisen taidoilla ei tarkkoja kuvia saanut loppujen lopuksikaan otettua. JOs joku muu olisi nämä  merkit saanut, niin juuri nyt vihertäisin kovasti  :). Ihanat ovat!
 
 
 
Olen muuten hakenut (taas) esille viime kesänä aloitetun bambuneuleen. Heinäkuun ufo-operaatioksi sopisi hän hyvin. Vielä kun taikoisi jostain kiinnostuksen moiseen vanhaan työhön. Bläh. Varmaan joku ufokannustin pitäisi nyt luvata isselleni..
 
 
 
Meillä on nyt jo neljäskin kerta kahviteltu tulossa olevia 9-vuotissynttäreitä. Semmoista se sitten on, kun päivänsankari on merkkipäivänään matkoilla :). Jonain kauniina päivänä kakkua tulee korvistakin. Mutta ei vielä sentään :).
(Pitäisiköhän vielä vilkaista, löytyisikö jotain rääppeitä jääkaapin hyllyltä.)
 
 
Illanjatkoja! Meikäläinen siirtyy tästä sukankutimen kimppuun.. sukkioosikos tämä nyt sitten on nimeltään. 
Suurkiitos vielä aurinkoisia Primaveroja ihastelleille! Tykkään niistä kovin ja sain ne itseltäni ihan ikiomiksi :).