925271.jpg

Sisuraidalliset sukat
Lanka: Sisu ja Sisu Fantasy yht. 60 g
Puikot: 2½ mm bambut
Silmukoita 56, koko n. 38 
 
Lankakaapista löytyi yksi kerä tummansinistä Sisua ja samoin yksi kerä pätkäraidallista, kerällä aika rumannäköistä Sisua.
Jotta langat varmemmin riittäisivät, päädyin tekemään tällaiset puoliraidalliset sisusukat ja siitähän tulikin melkein kuin omatekoista "Fabelia".  Kuvatessa mulla nimittäin oli omat Fabelit jalassa ja nuorukainenkin totesi, että noihan näyttää tosi samanlaisilta.
Nämä sukat olen luvannut jo vuosi sitten, joten olipa jo aikakin tehdä.
Tarkoitus oli tehdä sukista ihan eriraidalliset, mutta niinpä siinä kuitenkin kävi, että raidat osuivatkin vahingossa lähes samoille kohdille.
 
925269.jpg
 
Vauvasukat on Woolista ja menevät johonkin keräykseen, ehkäpä Venäjälle. Jos saan aikaan vielä vähän vahvempiakin lastensukkia, niin nämä päätyy sitten oman kylän MLL:n neuvolasukiksi.
Monenlaisia sukkakeräyksiä onkin nyt niin paljon, että taatusti riittää sukantekoa pitkäksi aikaa.
 
925274.jpg
 
Wool-sukat vauvalle
Lanka: Wool, 22 g
Puikot:3 mm
silmukoita 36, koko: mini
 
Multa alkaa kohta ohuet, kirjavat sukkalangat huveta! Itse asiassa oon alkanut puikoilla tykätä monista niistäkin langoista, jotka kerillä näyttivät vähintäänkin epäilyttäviltä.
 
Mitäs sanotte, pitäiskö mun nyt siis tilata lisää mahdollisimman rumannäköisiä sukkalankoja, jotta pääsisin taas yllättymään iloisesti?
 
Satoa korjataan täällä: 841653.jpg
 
 
 
Taas toivotellaan hyvää alkavaa viikkoa!!