perjantai, 8. huhtikuu 2011
- tai kukka :).
Täydellistä, puhkikulumatonta sukkalankaa odotellessa pitää kai tyytyä siihen, että reikiä edelleen syntyy sukanpohjiin.
Mistä muuten johtuu, että lapsena sukissa oli reiät kantapäissä? Siis siellä kantapään takana. Nykyään niitä reikiä tulee päkiän alle.
No, rei'istä puheen ollen, tykkääkö joku sukkien parsimisesta? En minä ainakaan. Mieluummin sitä vaikka kutoo uuden parin sukkia kuin parsii vanhoja.
Joskus joulun alla kasasin reikäisiä villasukkia sohvan lähistölle ja koitin kovasti innostua niiden parsimisesta. Ei oikein napannut. Muuta, paaaljonpaljon kivempaa tekemistä aina löytyi..
Sitten yhtenä iltana mulla välähti. Virkkasin muutaman iloisenvärisen pyörylän. Ompelin ne kiinni sukanpohjaan ja totesin paikat vallan hyviksi.
Eikös sanota, että jos ei jotain voi siististi peittää, niin sitä pitää sitten oikein kunnolla korostaa.
Ensin tein pelkkiä pyörylöitä, mutta sitten virkkasin pyörylään vielä terälehdet. Syntyi kukkapaikkoja.
Nyt meillä on siis sukkalaatikko pullollaan kukkasia. Kuvaan keräsin vapaina olleet sukat, eli ne, jotka eivät olleet kenenkään jalassa, pyykissä tai muuten hukan teillä.
Onhan tuo paikkalappu aluksi vähän paksun tuntuinen, mutta siihen tottuu tosi äkkiä. Ensin käytin seiskaveikkaa, mutta nalle ja muut ohuemmat sukkalangat ovat parempia. Pienestäkin jämäkerästä tulee monta iloista kukkasta, vink-vink...
Siinä ei nokka kauaa tuhise, kun virkkaa pari pientä kukkaa ja ompelee ne tikkipistoilla kiinni sukanpohjaan. Kokeile vaikka!
Mun ihanat unisukkanikin pääsivät taas käyttöön, vaikka pohjat olivat niin ohuiksi hiutuneet, että ihan hirvitti katsoa.
Samalla vaivalla voi virkata pienemmät kukat vielä somisteeksikin.
Paikkakukkanen:
- 4 kjs, yhdistä ps:lla.
- 3 kjs, 11-13 p. renkaaseen, yhdistä krs ps:lla
- 3 kjs, 2 p jokaiseen pylvääseen, yhdistä krs ps:lla
- terälehdet:* 7-8 p n. 2.-3. pylvääseen, ks n. 2.-3. pylvääseen*, toista krs loppuun.
- jätä pitkä loppulanka ja ompele kukka kiinni sukanpohjaan
Miesväki toki tykkää pelkistä pyörylöistä enemmän kuin kukista :).
Kukikasta viikonloppua!
Kommentit