Jostain syystä mun päässä on pyörinyt parina päivänä tuo vanha vitsi hitauden huipusta. Keltainen butterfly-neule juutahti ärsyttävästi paikoilleen, enkä pääse siinä nyt eteen- enkä taaksepäin.
Yhtäkkiä mä sitten tajusin, että ehkä se onkin hyvä asia. Luova tauko voi oikeasti myös tehdä hyvää ja mun pitääkin malttaa vähän maistella tuon neuleen tulevaisuutta.
Neuleen kesken jättämisestä on tullut aika huolestuttava, hermostuttava ja ärsyttäväkin seikka. Sehän tietysti johtuu ennen kaikkea taustalla vaanivasta ufovaarasta.
Kun neule ei etene ja sen tilalle kirii muita mielenkiintoisempia ja innostavampia juttuja, on aina olemassa vaara, että kyseinen neule ei edistykään enää ikinä. Aika, muoti, lopulta myös vuosituhat vierii sen ohi ja siinä sitä sitten ollaan. Toiselta vuosisadalta peräisin olevien ikuisuusmyttyjen keskellä on aika rasittavaa. Katsokaapa vaikka tätä kuvaa, johon viime vuonna keräsin kaapista löytyneitä neuleUFOja ennen fufotempausta.
Tämän kuvan neuleista on onneksi jo valmistunutkin muutama ja onpa joku onnellinen myös odottamassa uutta elämää kerillä. Laskin pikaisesti, että noista peräti 7 on joko purettu tai tehty valmiiksi tahi löytänyt uuden olomuodon jossain vaatekipaleessa.
Tätä kuvaa tiiraillessa mulle kyllä valkeni, että aivan suotta noita säälin. Tämän vuoden fufoilutavoitteena on tehdä noille lopuille joku selkeä operaatio, joten melkoinen kasa purkulankaa taitaa löytyä lähipäivinä meidän huushollista. Itse asiassa lienee parastaa ulkoistaa se homma tuonne pihakeinun tienoille, niin saadaan lankapölytkin tuuletettua samalla vaivalla tuonne ulos.
Ufoista huolimatta pieni tuumaustauko on kuitenkin monet kerrat osoittautunut ihan hyväksi silloin, kun eteneminen ei kerta kaikkiaan suju. Monestakin vaatekappaleesta on tullut alkuperäistä ideaa parempi, kun sen loppusilauksen miettimiseen on ottanut vähän aikalisää.
Toivotaan nyt, että Etanan jarrutus on tällä kertaa hyväksi ja Se Oikea idea lopulta pälkähtää päähän myös tän Butterfly-neuleen kohdalle. Hihojen pituus ja mallineulehan tuossa nyt lähinnä odottaa lopullista muotoaan.
Luultavasti myös taustalla kuikuileva virkkuu kaipaa kohta puoleen jotain viilaustaukoa. Kunhan se ei venähdä liian pitkäksi.
Kommentit