Viime viikolla  meidän perhekerhossa askarreltiin tämmöisiä tipuja. Meidän vaille 3-vuotiaskin oli ihan intoa piukassa, kun sai leikkailla, liimailla ja rypistellä sydämensä kyyllyydestä.

59580.jpg

Ensin leikattiin pahvista ympyrä ja väritettiin se vihreäksi. Sitten suikaloitiin vihreää silkkipaperia ja liimailtiin alustaan ruohoksi. (Ruohon voi kyllä liimata vasta lopuksikin.). Sitten otettiin noita massapalloja ja liimailtiin niitä pahviin - moni teki niin, että oli yksi iso kananen keskellä ja monta tipua ympärillä. Meillä on siinä meidän perhepotretti. Siihen voi sitten taiteilla lisäksi vaikka valkoisista massapalloista pupuja ( ja kissoja, munia, ihan mitä vaan mieleen juolahtaa, vaikka narsisseja!)

Kuopuksen bravuuri oli nuo lättähatut tipujen päässä, en edes huomannut, missä välissä oli ne ehtinyt leikata ja liimata. Höyheniä vielä pyrstöksi, tussilla silmät, punaista paperia nokkaan ja siinä se on! Tämä onnistuu aika pientenkin apulaisten kanssa :).  Tekemistä riittää aika monellekin tyypille yhtä aikaa.

Minä sitten vielä virittelin keltaista rimpsua tuohon tipujen  ympärille kuvausrekvisiitaksi, kun taidan nykyään nähdä keltaista koko ajan ja joka puolella. Uskomattoman paljon keltaisia lankoja löytyy varastoista, kun oikein alkaa etsiä. Tässä menossa huhtikuun Spectrum-suunnitelmasta kohta 4. (TWL). Viime vuosisadan celtaiset Cottonellatkin pääsevät vihdosta viimein käyttöön. Voipi olla, että noin räikeät keltaiset eivät muuten oikein puhuttelisikaan (tai niitä ei kehtaisi ainakaan julkisesti esitellä) näillä  töhnöisillä loskakeleillä.

Oikeasti olen aika ihastunut tähän väriteemaan, josta toki voi välillä hortoilla sivuraiteillekin. Mutta toden totta, muutama keltaoranssi Ufokin vaikuttaa nyt ihan toteuttamiskelpoiselta. Vielä kun saisi sen potkun peffaukselle, että oikeasti saisi jonkun valmiiksikin asti..