Valmis!
Nyt olen kyllä tosi iloinen. Tästä tunikasta oli niin vähällä tulla ufo.
Olen aloittanut tunikan näköjään 17.5. - siitähän tuo vihreä värikin, kun oli vielä edellinen Spectrum-jakso meneillään. Neule eteni tyypilliseen ylös-alas-raglanin tapaan oikein vauhdikkaasti. Sitten hukkasin langan ja sitä etsiskellessä meinasi jo toivo mennä. Aikaa kului jokunen viikko.
Väliin tuli vielä ufoilu ja niinpä eräänä aamuna viime viikolla olin jo laskemassa silmukoita erääseen ufoon, jotta siirtäisin tämän tunikan puikot siihen työhön ja jättäisin tämän odottelemaan langan löytymistä, inspiraatiota, ensi kesää, seuraavaa ufoilua..... Samana aamuna kuitenkin löysin hyvään talteen SIIVOAMANI puuttuvan Butterfly-kerän. Ihanaa, pääsin jatkamaan tämän tunikan tekemistä.
Nyt tunika on sitten valmis ja käytössä. Novitan vanhaa Butterfly-lankaa kului 180 g eli vähän vajaa 2 kerää. Kolttu on tietysti meidän kuopuksen mitoilla tehty, eli sopii hoikalle 5-vuotiaalle.
Helmaan olin muuten jo alun perinkin ajatellut tuota viuhkapitsiä.Sitten iski laiskuus, enkä meinannut huvittua etsimään sitä ohjetta. Tuttuhan tuo kuvio on, mutta kun en pariin vuoteen ole sitä tainnut missään työssä käyttää, olisi pitänyt kuitenkin tarkistaa ohje jostain kirjasta tai ohjeesta. Onnellinen sattuma oli, että juuri pari päivää sitten minulta kysyttiin kommenteissa erästä huiviohjetta. Kun skannasin ohjeen, huomasin, että samalla sivulla edellisessä ohjeessa oli juuri tuo kaipaamani viuhkakuvio! Kiitos siis Jaanalle tuosta kaavion löytymisestä :).
*Ai niin, pitää nyt vielä lisätä semmoinenkin hauska sattuma, että mulla oli hatusta tempaistuna 170 silmukkaa tuossa tunikan helmaosassa. Meni siis tismalleen tasan pitsireunuksen kanssa, kun viuhkakuvion mallikerta oli 17 silmukkaa.
Tekisi mieli tehdä toinen tunika Novitan Bambusta, sillä luulenpa, että voisin sen neuloa suunnilleen samoilla silmukkamäärillä. Butterfly on ihanaa kesälankaa. Onneksi sitäkin on vielä hamstrattuna jokunen kerä :).
Yksi kuva vielä :).
Se nyt sitten tällä kertaa hehkuttelusta, sillä seuraavaksi meiltä jakaannutaan kolmeen eri osoitteeseen futista harrastamaan.
Moi taas!
Kommentit