Vihreät ja ruskeat jämälangat tuli nyt sitten käytettyä suurin piirtein ääriään myöten loppuun. Kuopuksen pulkkapeitto sai nyt luvan tulla valmiiksi, sillä seuraavaksi olisi pitänyt ruveta korkkaamaan uusia keriä. Aamulla otin siitä keskeneräisenä kuvan tuossa ulkona, mutta nyt ei kyllä enää saa minkäänmoisia kuvia valmiista. Jos muistan, niin kuvaan sen vaikka huomenna tuossa ulkosalla..
Huopasesta virkkasin itselleni pannulapun/alusen ja kuopus sai vielä Maija Maitoparta-säärystimet Foxista.
Hiihtoloman alkajaisiksi syötiin komiat pizzat ja saatiin kaupanpäälliseksi älyttömän ihana Pekka Töpöhäntä-dvd, jota on sitten katsottu jokunen kerta. Meillä hiippaileekin nykyään aina välillä myös Maija Maitoparta:
Häntä on muuten esikoisen ent. kissapuvusta, joka tehtiin johonkin balettinäytökseen. Ja Maijan kaulassa on pinkki mirri, vaikkei sitä taida näkyä.
Trallallaa, huomenna kipitetäänkin piip-kauppaan. Tosin oon jo varautunut sihenkin, ettö kauan himoitsemani Bambulangat ei olekaan niin kivoja kuin luulen. Sitten voisinkin jatkaa hamsterointia :). Näää, emmä viitti, rajansa kaikella, hauskallakin!
Nyt mä meen soffalle virkkaamaan yhden huivin valmiiksi ja odottelen , että Miäs tulis töistä kotiin.
Ainiin, se pulkkapeitto näytti siis aamulla vielä tältä:
Nyt siinä on vähän lisää virkkausta ja reunatkin siistit. Paino valmiina 270 g.
Foxit oli 69 g ja pannulappu 61 g, joten lopputulos tais olla 4324 g kuukaudessa, jossen ihan väärin laskenut.
Ja hei, kiitos vielä kaikista kommenteista tuonne edelliseen. Kaarrokepusero ei tuntunut tehdessä taaskaan kivalta, ilman hamstereita olisin varmana jttänyt sen sivuun (kesken?) - mutta tulipa tehtyä ja nyt tykkään!
Kommentit