Piti tehdä hepalle häntä ja panta. Olis voinut tehdä paidan valmiiks. Se yks huivihommakin vaanii mua, kun en saa sitä aikaan.
Häntähommaa ynnä muita vältellessä keksin sitten jotain ihan muuta.
Saksin esimerkiksi keittiön pöydällä notkuvista kirjekuorista, autokatsastuskutsuista ja pihahärvelimainoksista tämmöisiä rinkuloita. Sain laskelmat valmiiks, tein muutaman rinkulan langasta ja tajusin, että lanka ei varmaan riitäkään. Tähän (ja perheen huoltoon) meni suunnilleen koko päivä.
Sain mä sitten lopulta sen hännänkin tehtyä. Niin ja kaivoin jopa ompelukoneen esille.
Tämänpäiväinen diagnoosi on siis: Ryhtymisrajoitteinen Lopetuskammoinen Aloitusmaanikko.
R = en saa aloitettua sovittuja ja luvattuja juttuja
L = en saa valmiiks melkein valmiita tekeleitä
A = aloitan silti jotain ihan muuta, tai vaikka kahtakin uutta.
RLA saattaa johtua kyllä hapenpuutteestakin, joten tarvis varmaan painua pihalle, ennen kuin alan selitellä enempää :).
Enten-tenten, ulos vai ompelemaan?
p.s. Villasukkakin on mukana maskottikisassa.
Kommentit