Olisi niin syyhyttänyt vähän hehkutella aamupäivällä, mutta eipä tänne silloin päässyt mitään turinoimaan.
Tämä viikonloppu tupsahti pullolleen jälkeläisten kotiturnauksia, jotka siis sisältävät katsomossa istumisen ja kutimisen sijasta erilaisia järjestelytehtäviä, puffetinpitoa sun muuta. Messuista en kuitenkaan halunnut kokonaan luopua, joten suuntasimme esikoisen kanssa Tampesteriin heti perjantain koulupäivänsä jälkeen.
Olipas isot kemut. Huhhuh, aika vilinää ja kädentaitoja laidasta laitaan, niin että melkein alkoi heikompaa huimata. Menomatkalla juttelin tyttärelle, että joku blogituttu olisi kiva bongata, ties vaikka SeijaP (nääs kun tiesin Seijan olevan liikkeellä juuri perjantaina). Pitkään olimme jo kojuja kiertäneet, mutta kuinkas sattuikaan. Lähestyessämme Angorinaa, havaitsin kuin havaitsinkin blogista tutun hahmon. Oli oikein kiva tavata niin Seija kuin Catarinakin! Kiitos myöskin ihanista lankaostoista Catarina!!
Kauempaa luulen myöskin kerran bonganneeni kolmikon Vilma, Jatta & Jaana jutustelemassa (siellä kivihallissa). Olimme melko kaukana ja kauppaa hieromassa. Kaupanteon jälkeen olitte jo kadonneet näköpiiristä. Harmi, sillä olisihan sitä voinut vaikka morjestaa, kun kerran paikalla oltiin:).
No mutta, bongauksista messutuliaisiin. En mä tietenkään muistanut niitä kuvata heti ja nyt on pimeätä, kamera hukassa ja tavaratkin levitetty tai piilotettu ympäri huushollia. Kuitenkin saaliina oli lähinnä lankaa, metrilakua ja tohveeta kans. Kuopuksen joululahjaksi södejä nukenvaatteita. Kaiken kaikkiaan ostoksia oli ehkä vähän vähemmän, kuin etukäteen luulin. Neitoseni osti helmiä, kun on innostunut niitä pujottelemaan. *vink-vink-lahjavink, jos vaikka tuttuja sattuu paikalle*
Yksi messutuliainen oli kylläkin saatava puikoille heti. Siis HE-TI! En meinannut malttaa keriä lankojakaan, kun oli niin kiire ja hoppu. Ahne sai, mitä ansaitsi :). Puolessavälissä ensimmäistä kipaletta tajusin, että pieleen meni. Tällä kertaa se ei oikeastaan edes harmittanut, sillä työ on niin ihana, että voi sen mieluusti kolmeenkin kertaan neuloa. Mutta enpäs kerro vielä, mitä on tulossa :D.
***
Edellisissä kommenteissa kysyttiin kuvan sinisestä langasta ja vastaan nyt tähän ennen kuin unohdan. Valitettavasti en ole ehtinyt vastata kysyjälle blogiinsa.
Sininen lanka on Red Heartin Damaris Color. Mulle täysin uusi lankatuttavuus. Puolet villaa ja puolet akryyliä ja niiiiiin pehmoista ja ihanan tuntuista lankaa. Se lanka ei VOi kutittaa ketään?! Edellisessä postauksessa lankakuva on nyt myös suurempana, josko näistä näkisi vähän paremmin :).
***
Nyt mun sormet syyhyää niin neulomaan, että on ihan pakko häippäistä jatkamaan. Huomispäivä menee meillä tyystin nuorisourheilulle, mutta oikein hyvää viikonlopun jatkoa ja antoisia messuretkiä kaikille niille, joilla se on vielä edessä!!
Kommentit