Ihanaa, kerrankin tällainen rauhallisempi aamu! Koululaiset ja eskarilainen lähtivät jo ja me täällä kuopuksen kanssa kahdestaan. Tykkään kyllä, että talossa on säpinää, mutta hulinan vastapainoksi tällaiset rauhallisemmatkin aamut ovat ihania - sen verran tuoreessa muistissa kuitenkin ovat vielä ajat, jolloin aamut eivät totta tosiaan olleet rauhallisia eivätkä seesteisiä ;). Hih, mulla ei ainakaan ole vauvakuumetta yhtään!

Alun perin (muistaakseni?) aloitin tämän käsityöblogin pitämisen, koska halusin pitää kätevällä tavalla jonkinlaista neule- ja käsityöpäiväkirjaa. Siis itselleni. Kyllähän tuollaiset suunnitelmat matkan varrella muuttuvat ja muotoutuvat tilanteen mukaan, mutta alusta asti tarkoituksena oli myös listata vanhoja keskeneräisiä töitä. Jospa näin saisi jotain tolkkua siihen viimeistelyyn tai vaikka purkamiseen ja uusiokäyttöön. Näillä olisi muuten varmaan aika vahvoilla lankahamsterikisassakin, mutta enpä nyt silti taida ruveta näitä enempää jemmaamaan. Tai saa nähdä, paljonko näitä on vielä seuravan kisan aikaan jäljellä ;)..

Toisaalta nyt voi tietysti iskeä joku paha silmä tai mikälie kirous, kun niitä nyt yhtäkkiä aletaan nostaa päivänvaloon... Mutta ei kai niille vuosikausien varastossa kököttämistä pahempaa enää kuitenkaan voi sattua?

Kerään nyt niitä kuvia ja kenties jonkinlaista suunnitelmaakin pikku hiljaa omalle "Komero" -sivulleen, tuskinpa ne muita niin kauheasti kiinnnostavatkaan. Mutta laitan nyt tähän yhden esimerkin todella IKIvanhasta keskeneräisestä. Oon kyllä saanut sittemmin valmiiksikin muutaman jämälankatilkkupeiton eri systeemeillä, virkattuina tai neulottuina. Tämä vain on jostain syystä ihan unohtunut:

53809.jpg

Tuommoisista suikaleista koottu peitto, jonka viimeisin liuska on enää muutaman kymmensenttisen verran irti. Saisinkohan tämän ihan oikeasti joskus tehtyä?  Reunus vielä ja joku sais ihan hyvän torkkupeiton?

Lisää höpinää toiste, nyt mun pieni kaverini nimittäin jo odottaa.

Kannattaa muuten lukea tuolta eilisistä kommenteista täi käydä katsomassa tuolta Milli Lapselle -blogista, jos joku haluaa lisäinfoa siitä eilisestä haasteesta :)

Ja toi otsikon Huomenta johtuu siitä, että ekan kerran aloin kirjoittaa noin klo 9 ja muutaman pienen sivupolun jälkeen oon taas täällä. Hei taas!