- Vaiko keskeneräisiä viime vuosituhannelta? Hihoja vaille valmiita villapaitoja tai yhtä ruutua ja yhden illan reunusvirkkausta odottavia isoäidinpeittoja? Sotkuisia puikkokasoja tai villejä vuosikertavyyhtejä tuntemattomien neulealoitelmien seassa?

Ettei vain olisi taas päässyt ufoja * pesiytymään nurkkiin! Pitäiskös tehdä niille jotain!?

 

Outi otti puheeksi, ja minä tartuin aiheeseen:

Olisko tämänvuotiseen ufo-fufoiluun mukaantulijoita?

70969.jpg

Ensi kerran fufoiltiin jo kaksi vuotta sitten, tempaus kesti silloin koko kesän. Viime vuonna lyhensimme vähän aikaa ja tänä vuonna voisimme mielestäni kokeilla yhden kuukauden tehohoitoa! Jos ei siis vielä tänä vuonna kokoonnuta autiolle saarelle ufoinemme päivinemme, kuten joskus tuli vähän ehdoteltua :)!

Toki, jos potkua olisi sen jälkeen, niin voihan kuka tahansa ufoilla edelleenkin, mutta jospa tämmöinen tehoisku ufoille toimisi tällä kertaa parhaiten?
Itse pystyisin ainakin paremmin olemaan mukana tempauksessa, jos tiivistämme ainakin virallisen osuuden yhteen kuukauteen. Tuntuu usein kiinnostus tempauksia kohtaan lievenevän ajan kuluessa, joten kyllähän sitä päällimmäiset ufot saisi tieltä raivattua vaikka kuukaudessa, vai mitä sanotte? Olisipa hyvä syy niitä vaikka purkaa, sehän se monesti on vallan tepsivä ratkaisu jos työ ei enää maistu.



Mun puolesta voidaan kyllä polkaista tämmöinen lyhyempi fufotempaus pystyyn vaikka heti. Tuleekos joku muu mukaan paljastamaan synkimmät tai hassuimmat hautomansa keskeneräiset käsityönsä?

Säännöt ovat yksinkertaisuudessaan ja lyhykäisyydessään:

1. Kuukauden kuluessa tehdään jotain kaapin perälle jämähtäneille tosiufoille (* ufo = unfinished object eli  keskeneräiseksi jäänyt käsityö). Työn saa purkaa, tai sille saa keksiä jotain ihan uutta ihanuutta, vaikkapa huovuttaa entisen villapaidantekeleen, pilkkoa sen osiin ja tehdä lämminvuorisia rantasandaaleja osista. Vain mielikuvitus on rajana.

2. Selvyyden vuoksi fufoilussa keskitytään tällä kertaa neulonta- ja virkkaustöihin. (ei siis ompelu-, kirjonta-, nypläys-, räsymattopuuhiin jne...)

3. Jokainen taistelee omaa ufokekoaan vastaan. Jokainen laarista poistunut ufo on palkinnon arvoinen, palkitkaapas siis itseänne aina jollain mukavalla jutulla!

4. Mikäli joku haluaa lahjoittaa yhteiseen jakoon palkintoja, niitä voimme jakaa osallistujille itse laatimiemme (tai lahjoittajan päättämien) sääntöjen puitteissa miten kuten vain :).

5. Tempaus alkaa 1.6. 2008 ja päättyy 30.6.2008, ellei toisin sovita.

6. Sääntöjä voidaan muokata osallistujien toiveiden mukaisesti, mikäli sellainen tuntuu tarpeelliselta ja/tai joku keksii oikein tosihyviä lisäsääntöjä :)..

* * *

Mikäli kiinnostuneita löytyy muitakin kuin allekirjoittanut pahasti paatunut ufojemmari sekä emännäksi lupautunut (eikö niin?)  Outi, niin tilaa on vaikka mille paljastuksille ja tunnustuksille sekä tietysti onnistuneille FO:ille  virallisessa Fufoblogissa :).

74986.jpg

 

Meikäläisellä oli kaksi vuotta sitten aloittaessa tämmöinen neuleufokasa. Osa näistä on jo selätetty, mutta jokunen vieläkin viruu kohtaloaan vailla. Tarttis tehrä jotain, tottavie.