Pikkuruinen veljentyttö sai meiltä syntymänsä lahjaksi lapaset ja sukkia. Etenkin keltaisista junasukista on tullut paljon positiivista käyttäjäpalautetta.
Niitä piti siis saada tehdä lisää. Minusta on aina hurjan hauska tehdä neuleita toisille, jos vain olen kuullut, että käyttäjä on ollut tyytyväinen.
Tiedän minä sellaisiakin ihmisiä, jotka kerta kaikkiaan eivät pidä villasukista. Turha sellaisia ihmisiä on sitten villasukilla kiusata, vai mitä :D.
 
Näin joulun alla tuntui mukavalta idealta neuloa junasukista pienet ja punaiset, hiukkasen tonttumaiset. Nalle coloria onneksi löytyi jemmasta, sillä samalla saatiin hiukan edellisiä (mokkasukkia) suuremmat sukat.
 
 
 
 
Ohje: Junasukat/ Tuulan sukat (klik)
Lanka: Novita Nalle Colori 42 g
Puikot: 2,5 mm
 
Näitä sukkia on aina yhtä hauska kutoa, koska ne näyttävät niin hassuilta.
Kuopus toivoo kovasti itselleen samalla mallilla tehtyjä makkarasukkia, joten pitänee ryhtyä soveltamaan.  
 
 
**
Pyykkikone on ok, putkimieskin kävi jo. Nyt taivaalta laskeutuu hiljalleen lunta ja onpa heti paljon valoisampi olo!
 
Rauhaisaa viikonloppua kaikille neulojakavereille!