Kokeilkaapas väri-inspiraation voimaa! Liityin eilen, joskin olin jo muutaman kerran aikaisemminkin miettinyt osallistumista, tuohon Project Spectrumiin (linkit sivupalkissa myös).
Jo nyt huomaan katselevani värejä paljon kiinnostuneemmin, ensisijaisesti tietenkin tämän kuun "nimikkovärejä". Punaisen ja pinkin eri sävyt houkuttelevat ja innostavat. Lisäksi mielessä (ja krhmh...lankatilauksissa....) muhii jo uusia ajatuksia seuraavan kuukauden keltaisesta ja oranssista. Mitä merkitystä mahtaakaan olla tulevilla kuukausiväreillä, jos muutkin värit aikanaan saavat tällaisen inspiraatioiden kasautuman aikaan?!
Nyt pieni tilannekatsaus:
Valmiina on Aino-huivi, johon varatut 2 kerää käytin tosi nuukasti. Tein niin ison huivin kuin lanka antoi myöten ja sitä jäi puolen tusinan hapsun verran jäljelle. Laitoin jokaiseen hapsuun toiseksi langaksi ruskakirjavaa Ainoa, joka kyllä mukavasti piristi sitä huivia.
Kaksi pipoa on valmiina lankakaupan piponäyttelyyn vietäviksi, paitsi että toiseen pitäisi vielä ehkä kehittää jokin piste i:n päälle. Kolmas pipo olisi vielä ehkä mahdollinen .... pipot pitää viedä 15.3. ja voisin nyt huvikseni kokeilla yhtä mielessä kuhissutta mallia.
Spectrumin merkeissä on nyt tekeillä kaksi puna/pinkkisävyistä työtä, Palmapaita ja Tove-lapaset.
Paralympiatyöksi ajattelin tehdä armaalleni kirjoneulelapaset, ne kauan sitten lupaamani. Aikaahan on vain reilu viikko ja koska tätä tempausta ei tullut paljon suunniteltua, muita töitä on jo nyt jonossa aika monta. Lapaset sinänsä ei ole välttämättä kovin iso homma, mutta tämä alkaa jotenkin jo vaikuttaa pahimmanlaatuiselta ikuisuusprojektilta. Olenhan jo (ainakin) parisen viikkoa etsinyt mallia, miettinyt värejä, hylännyt monta melkein oikeaa mallia ja päätynyt aina tekemään jotain muuta (kivempaa). Ilmeisesti joudun joka tapauksessa soveltamaan mallia suht ison koon takia. Sitä paitsi todellakin muut (kiinnostavammat) neuleet kiilaavat koko ajan oikealta ja vasemmalta ohitse, joten lapasten teko saattaa pahasti hidastua ja kangistua viimeistään siirryttäessä *huoh* siihen toiseen lapaseen. Mutta nyt se on luvattu: kirjolapaset.
Valitettavasti tästä nyt tulee tylsä kuvaton postaus, kun tenavien sairasteluilta en ole ehtinyt kuvailemaan - Mukavaa lauantai-illan jatkoa kuitenkin :)!
Kommentit