Ööhömh, siis neulottu liivi tai slipoveri omalle armálleni. Isännän mielestähän nää on kaikki virkkuita.
Ihan Olympialaisten ansiosta sain tämän nyt valmiiksi. Tässä oli nimittäin kaikki ikuisuusprojektin ainekset kasassa, kun noita resoreita varten poimin varmaan satoja silmukoita, naamanväri (siis minun) muuttui resori resorilta tummanpuhuvammaksi ja koko homma yhä luotaantyöntävämmäksi. Jos ei olisi ollut näitä "välipäiviä", jolloin ei kannattanut enää aloittaa uutta isoa työtä ennen olympianeuletta, olisin varmasti sortunut jonkun mielenkiintoisemman työn aloittamiseen. Mutta lopussa kiitos seisoo =O), onhan se aina hienoa, kun saa jotain kunnon kampetta valmiiksi asti. **Vilkuilin ohjeellisesti SK 01/06 Jussi-paidan ohjetta ja miehelle aiemmin tekemääni seiskaveikkapaitaa, mutta viilailin matkalla mittoja M ja XL kokoja sekoitellen. Jussi -lankaa meni vähän vaille 6 kerää ja hinnaksi tuli semmoset 10e**.
Kuva on surkea, eikä siinä näy niitä vinoruutujakaan, mutta väri on aika lähelle oikeaa. Ja tämä nyt ihan vaan todisteeksi, että sain jotain valmiiksi. Ukko tuskin suostuu mannekiiniksi?
Edit 11.2. toinen kuva värivertailun vuoks. Ukko ihan itse ilmoittautui kuvaan!
Tässä sen nyt näkee, miten kuva valehtelee värit, oikea väri on jotain noiden kahden väliltä. Tarkoitus oli laittaa kuva, jossa noi etuosan vinoruudut näkyis, mutta eipä ne kovin hyvin tästäkään valkene. Taidan taas laittaa kuvan tuonne toiseen galleriaan, josta ne saa suurennettua suunnilleen oikean näköisiksi.
Kommentit