47117.jpg

 (ja vielä kerran:) HYVÄÄ NAISTENPÄIVÄÄ!!

  Vauhdikas päivä on tänään ollutkin, neuvolaa, koululaisten hiihtokisoja, eskaria, lumitöitä ja muuta pientä eestaaselämää ja oonpahan samalla saanut onnitella itseäni viisaudesta. Tällä tahdilla ei olis nimittäin tullut valmista mistään pitsineulehuivista, saa nähdä kuinka paljon tuota Aino-Fifiäkään ehtii tikuttamaan.

  On aika hassua huomata, miten yksisilmäisesti sitä kulloinkin lehtiään selaa. Mulla on selvästi ollut tiettyina ajanjaksoina vain ja ainoastaan ompelutyöt mielessä. En ole kunnolla edes katsonut sen ajan lehdistä neuleohjeita - tai en ainakaan muista niitä ollenkaan, paitsi jokunen vauvaneulenumero on jäänyt mieleen.. Oli siis aivan ihanaa (vaikka vähän hikistäkin) plarata vanhoja käsityölehtiä ja löytää "kuin uusia" ohjeita. Tosin löysin kyllä enemmänkin kaikkea muuta kuin sitä mitä etsin, eli esim. huivimalleja ei 90-luvun parissakaan vuosikerrassa näyttänyt juurikaan olevan. Miesten neuleita taas on silloin ollut enemmän, lähes joka lehdessä parikin neuletta, kun nyt on vain se (hyvä jos) yksi per lehti.

  Vielä kun joku jaksaisi pitää kirjaa ja luetteloida ne lehtien mallit jossain järjestyksessä. Nythän mun päässäni on vain tavallistakin kauheampi kaaos, kun olen ihan sekaisin uusista ja vanhoista käsityölehdistä, kirjoneulemalleista, kesätrendeistä, männävuosien lankanimikkeistä ja ties vaikka mistä.

  Pidin muuten huvikseni niitä isännän Tove-lapasia ulkona.             Ovat a i v a n  i h a n a t - suosittelen  lämpimästi kaikille !! Varmasti teen vielä itselleni ja lapsille monet Tovet. Mutta voi vitsinpitsihousut, kunpa niitä ihanampia värejä saisi jostain!!!!! Kiitos vielä sinne ja tänne Tove-inspiraatiosta!!

  Pst, Kai huomasitte uusimman Modan etusetelin Tekstiiliteollisuus Oy:n liikkeisiin - Sandnes Mandarin Petitiä -15 prossaa... (s. 111)