Purin Samospuseron langanloppumisharmistusta loppuviikolla pariin, tai tarkemmin ajatellen ehkä kolmeenkin (?) pieneen välistarttaukseen, mutta palasin sitten kiltisti puseron pariin. Hyvä, ettei harmistustauko venynyt yhtään pidemmäksi, sillä tästä tuli vallan mainio peruspusero tokaluokkalaismiekkoselle.
Viime keväisistä raglanpuseromuistiinpanoista oli nyt hyötyä. Tosin, enemmänkin hyötyä olisi ollut, jos olisin lukenut ohjetta silmät auki, enkä valikoiden langanmenekkiä pienemmästä koosta vaikka tein puseron isommalla koolla. Tästähän jo nurisinkin viime kerralla ja hetken tuumailun jälkeen päädyin lopulta ottamaan avuksi kerällisen Mandarin Fiestaa. Riittihän se nipin napin. Molempia lankoja, Samosta ja Fiestaa jäi jäljelle alle 5 gramman nöttöset. Eipäs jäänyt jämälankaa tästä työstä, joten loppu hyvin, kaikki hyvin. Fiestaa muistan joskus tilanneeni netistä, kun jostain syystä luulin sen käyvän Mandarin Petitin kaveriksi! Tulipa sekin lukihäiriö nyt hyödynnettyä :D.
* * *
Miten ihmeessä te muut saatte päätettyä, mitä seuraavaksi neulotte? Mulla on nykyään melkein aina jonkinlainen neuleähkyisen puolipökerryttävä olotila. Maailmassa on aivan liikaa ohjeita, liikaa kivoja malleja, liikaa ideoita. Tälläkin hetkellä on ihan mukaviakin töitä kesken, mutta silti tekisi mieli aloittaa vaikka mitä uusia juttuja. Koska en osaa päättää, mitä aloittaisin seuraavaksi, surffaan aivoni pökkyrälle, kirjanmerkkailen ohjeita liutakaupalla sieltä sun täältä ja enimmäkseen voivottelen pääni puhki, kun en kuitenkaan saa puoliakaan niistä ikinä tehtyä.
Lisäksi tuntuu erityisen hankalalta päättää, mitä lankaa käyttäisin mihinkäkin työhön. Tarkoitus olisi tietysti kuluttaa ensisijaisesti omia varsin riittoisia varastoja, mutta kuitenkin eteen tupsahtelee yhtenään ohjeita ja malleja, joita tekisi mieli toteuttaa jostain ihan muista (lue: uusista) langoista. Huoh. Taitaa jämäprojekti tosiaankin tulla tarpeeseen :).
Keskentekoisia aion nyt seuraavaksi tikutella valmiiksi, alkaahan huhtikuussa Spectrumissakin uusi teema ja uudet värit:
APRIL / MAY - EARTH - green, brown, metallics
Kiitos muuten vielä oikein paljon kaikista oivallisista vinkeistä edelliseen postaukseeni. Laitoin talteen ja muistiin ja vertailun varalle masiinasuosituksenne. Uutta yleiskonetta ei nyt toiv. ihan heti mennä ostamaan, vaan sinnitellään vielä jokin aikaa wanhalla.
Rattoisaa alkavaa viikkoa, neulomisiin!!
Kommentit