1250102839_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
-
 
Kesä oli puolessa, kun viimeksi blogia päivitin. Mihin lie suvi sitten hujahtanut??
Jos nyt oikein muistan, niin meillä vietettiin ainakin ensiksi kymppisynttäreitä, sitten matkustettiin myöskin Affenanmaalle vuotuiselle akkujenlatauslomalle.
-
1250104912_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
-
 
Nyt onkin kesä ja loma jo loppu. Eilenhän täällä alkoi kouluissa syyslukukausi.
Eskari alkaa ensi viikolla ja syksyn harrastukset ne myös hurahtavat pikku hiljaa käyntiin, jahka kesäkauden futismestaruudet on saatu jaettua.
 
Meillä on ollut ihana, hieno kesä. Toivottavasti virtaa nyt riittää mahdollisimman pitkälle syksyyn.
 
 
Neulerintamalla on ollut hiljaiseloa. Heinäkuussa tosin tuli tehtyä paljon kaikkea pientä, niitä nukenmekkoja ja tiskirättejä ainakin.
Ålantiin otin Minttumaarin mukaan ja se olikin hyvä reissuneule.
Kudin & kerä mahtuivat pieneen tilaan ja kun kaavion idea oli jo ennestään tuttu, oli vallan kätevää tikuttaa kerros siellä, toinen täällä. Keskiosa valmistuikin melkein kuin huomaamatta, kotipuolessa oli sitten reunuskaavioiden vuoro.
 
Viime lauantaina Napero(futis)turnauksen jälkeen suuntasinkin pitkästä aikaa Lankaliigaan, suunnitelmissani huivinreunuksen neulominen "kaikessa rauhassa". Taisinpa neuloa yhden kokonaisen kerroksen, mutta heti seuraavalla tein virheen. Sitä virhettä sitten etsiskelinkin lopun liigaa. Tuijotin huivintekelettä, tuijotin kaavioita, laskin ruutuja, laskin silmukoita. Enkä tajunnut millään, missä moka oli syntynyt.
Lopulta luovutin - ja laitoin tiskirätin tekeille.
 
Illalla kaivoin kuitenkin huivin uudestaan esiin ja ryhdyin taas tuijottamaan. Olin kyllä mielestäni tsekannut sen tekeillä olleen kerroksenkin ties montako kertaa, mutta jos nyt vielä kerran.... Lopulta sentään se virhekohta löytyi! Olipa mahtavaa löytää virhe!!
 
Pari päivää meni sitten vauhtia ottaessa ja kerrosta purkaessa. Ohutta alpakkalankaa ei ole ihan hurjan hauska purkaa - se menee aika tiukkaan solmuun etenkin "kavennuskohdissa".
Lankakin (Dropsin Alpaca) alkoi käydä vähiin, mutta Teeteen Alpakkaa oli onneksi varalla. Kaksi viimeistä kerrosta tein toisella langalla, mutta sitä ei varmana kukaan huomaa.
Sovelsin minä muutenkin hiukan tuossa lopussa, mahtaakos kukaan kuvasta hoksata, kuinka?
-
1250102870_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
-
Huivi valmistui eilen ja heti tänään vetelin huivin pingotukseen. Siellä se on vieläkin, josko jo piankin saataisiin kuvia IHAN valmiista Minttumaarista.
 
Huivinteon ohessa on lipsahtanut muutama muukin keskeneräinen neule puikoille. Niistä pitää tehdä lista:
 
- kirjavat sukat
- mustikkasukat
- tiskirätti (kassineule nro 1)
- musta neule?takki?
- vauvannuttu (Etiopia) #7 (kassineule nro 2)
- 2 ärsyttävää KESÄneuletakintekelettä, jotka on olleet kesken keväästä asti!
 
**
1233159737_neuleet_09 022.jpg
-
Fufoilun merkeissä, jotain myös purettu. Kevätpäiväntasaushuivi lähti. Jotain muuta tilalle?
**
**
Sukkasato lähestyy, jes!
1250102589_img-d41d8cd98f00b204e9800998e